Vierailijoita Vechtasta jälleen Sysmässä

Ilkka Hörkkö
SYSMÄ

Sysmän lukiossa on jo vuodesta 2001 tehty yhteistyötä saksalaisen Vechtan koulun kanssa. Syksyisin on joukko vechtalaisopiskelijoita ja pari opettajaa ollut viikon Sysmässä ja sysmäläisten vastavierailu on tehty keväällä. Korona-aika keskeytti yhteistyön, mutta viime viikolla oli Sysmässä jälleen vechtalaisvieraita.

Nuoret olivat mukana normaalissa koulutyöskentelyssä sekä koulun liikuntapäivässä. He kävivät retkellä Päijätsalossa ja risteilyllä Päijänteellä. Heillä oli myös Lahti-päivä, johon sisältyi mm. visuaalisten taiteiden museo Malvassa vierailu.

Nuoret sekä heidän opettajansa asuivat sysmäläisperheissä. Yksi saksalaisnuoria majoittaneista oli Anu ja Oskari Peltolan nelihenkinen perhe.

-Meillä majoittui kaksi iloista ja reipasta saksalaista 16-vuotiasta tyttöä, Frida ja Nane. He olivat odottaneet Sysmän vaihtoviikkoa todella paljon, sillä tämä oli heidän ensimmäinen ulkomaanmatkansa, kertoi Anu Peltola.

Ohjelmaa on ollut paljon ja viikko on mennyt nopeasti.

-Viikko on sujunut hyvin ja ihan hirmu nopeasti. Kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. Nuoret ovat olleet reippaita, avoimia ja erittäin kiinnostuneita Suomesta,

Sysmästä ja meidän perheestä sekä siitä mitä täällä teemme ja miten elämme. Olemme jutelleet paljon siitä, millä tavalla heidän arkensa eroaa meidän arjesta ja mitä siinä on yhteistä. Juttelut ovat olleet hyvin antoisia. Nuoret ovat viettäneet paljon aikaa myös yhdessä, kokoontuen erilaisissa porukoissa eri isäntäperheiden luona, ja tämä on ollut myös mukava juttu.

-Meillä on asunut joitain vuosia sitten Rotareiden vaihto-oppilas neljä kuukautta, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun olemme mukana tällaisessa kouluvaihdossa.

-Mielestäni tämä on aivan mahtava, ainutkertainen mahdollisuus ja kokemus meille kaikille. Tietysti ensisijaisesti näille nuorille, vaihtoon osallistuville saksalaisille ja suomalaisille nuorille, jotka pääsevät tämän vaihdon kautta näkemään maailmaa ja tutustumaan toiseen kulttuuriin, koulu- ja arkielämään. Koulun kautta järjestetty vaihto on myös hyvin turvallinen tapa lähteä reissuun ja saada kokemuksia, Anu Peltola painotti.

-Onneksi keväällä tulee sysmäläisten vastavierailu Vechtaan.

Myös sysmäläisnuorten mielestä viikko oli hauska ja heistä oli mukava tutustua saksalaisnuoriin.

Kuvassa: Saksalaiset ja sysmäläiset yhteiskuvassa Päijätsalon huipulla (kuva: Lars Bathke).