Kansanedustaja päivitti poliittisen tilanteen

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Kansanedustaja Hilkka Kemppi (kesk) tarjosi viime viikolla Hartolassa ja Sysmässä halukkaille kahvit ja antoi samalla infoa alkusyksyn poliittisista kuvioista. Päivä oli tärkeä, sillä samana päivänä maan hallitus julkisti esityksensä ensi vuoden tulo- ja menoarviosta.

Hilkka Kemppi on istunut eduskunnassa kolmisen vuotta ja kuuluu jäsenenä perustuslakivaliokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan.

Kansanedustaja oli listannut kolme positiivista ja kolme negatiivista asiaa esitykseensä ja kertoi niistä omat ja puolueensa näkemykset.

– Sulkia hattuun saimme sote-uudistuksen valmistumisesta, perhevapaauudistuksesta ja Nato-prosessin nopeasta etenemisestä. Kivinä kengässä painavat korona-pandemia, sodan aiheuttama energiakriisi ja monella alalla ongelmallinen osaajapula.

Energiapula ja sähkön hinnan raju nousu ovat puhuttaneet kaikkia viime aikoina. Kemppi näki positiivisena asiana Suomen halun saavuttaa pian omavarainen energian tuotanto tuuli- ja aurinkovoiman sekä biovoiman avulla. Myös Olkiluodon ydinvoimalan käyttöönotto on toteuttava pikaisesti. Positiivisia ovat myös hallituksen päätökset sähkön ALV-veron laskusta 10 prosenttiin ja ylimääräisen yhden kuukauden lapsilisän maksamisesta joulukuussa.

– Isoja asioita päätösten takana ovat puolueiden erilaiset arvopohjat ja järjestelmien hidas taipuminen muutosten teossa.

Hoitajamitoutuksen nostamista 0,7:ään Hilkka Kemppi piti mahdottomana toteuttaa sovitussa aikataulussa, aikaa tarvitaan lisää vähintään vuosi.

Hilkka Kempin kahvitilaisuuteen tuli ihan kohtuullinen määrä kuulijoita molemmissa tapaamisissa. Keskustelu oli vilkasta ja paikalla esittäytyi myös hänen uusi poliittinen avustajansa heinolalainen Mikko Hallikas.

Avoimet ovet yhtenäiskoululla markkinoiden alla

Mika Sankari
HARTOLA

Uudelta puolelta ja KunkkuAreenalta aloitettiin kouluun tutustuminen.
Reippaat ysiluokkalaiset, kuten Ella Sarvilahti ja Helmi Seppälä kierrättivät yleisöä koulun uusissa tiloissa kertoen uusista tuulista koulumaailmassa.
Koulutoimen vastuuhenkilöitä oli tavattavissa iltapäivän tunteina.

-Hieno kiipeilyseinä, moderni pukuhuone, kyllä täällä kelpaa liikkua, Sarvilahti ja Seppälä kertoivat tyytyväisinä esittelykierroksellaan KunkkuAreenan puolella.

Yläkerran kahviossa oli juuri menossa iltapäiväkerho eikä sinne päästy käymään.

Toisaalta alakerran ruokalassa oli katettuna oikein hyvä pullakahvitarjoilu kaikkia kävijöitä varten.
Kierros eteni luokkahuoneittain eteenpäin.

-Hienot on paikat ja hyvät puitteet. Ennen oli toisin, mentiin esimerkiksi veneellä Valittulan koululle – mutta hyvä näin, vieraat ihastelivat. Kaikkeen puitteiden kohdillaan olo ei silti auta, sillä huonovointisuutta esiintyy nuorison keskuudessa.

-Some aiheuttaa omat paineensa, nuoret muistuttivat.

Nykyisin kurssitarjonta on peruskoulussakin kattava ja oppaat kertoivat, millaisin perustein valinnaisia opintoja valitaan.

Erillisessä teknisen työn rakennuksessa muistutettiin, että opettaja Ilpo Raatikaisen koppiin ei ole menemistä.

-Hän on ammattitaitoinen ja osaa auttaa joka asiassa, kuului yhteinen nuorten arvio.

Nk. sähköhuone on täynnä monenlaista härveliä ja on maalaustöillekin pyhitetty oma huoneena.

-Kaupassa käydessä on hihasta tartuttu ja tällaista avointen ovien päivää on usein pyydetty järjestettäväksi. Tarkoituksena oli, että vaikkapa entiset koulun oppilaat voisivat tulla katsomaan rennoissa merkeissä uusia tiloja ja modernia kouluympäristöä, yhtenäiskoulun rehtori Tiina Kotila-Paaso kertoi.

Tilaisuudesta ilmoitettiin monilla kanavilla etukäteen, ja jonkin verran yleisöä paikalle saapuikin.