Osuuspankin konttorin sulkeminen ei saa ymmärrystä

Ilkka Hörkkö
HARTOLA

Järvi-Hämeen Osuuspankki on sulkemassa Hartolan konttorinsa lokakuun lopussa. Tämän jälkeen Osuuspankille jää Itä-Hämeeseen konttori vain Sysmään. Tieto sulkemisesta ei hartolalaisia asiakkaita miellytä. Digipalveluiden käyttö ei vaan kaikilta onnistu.
Lähilehti kävi viime viikon tiistaina tiedustelemassa pankin asiakkaiden tunnelmia. Mukana oli niin vakioasiakkaita kuin pankkia harvemmin käyttäviä. Useimmat eivät halunneet paljastaa tarkemmin henkilöllisyyttään.

Make Lahdesta:
-Onhan tämä vanhoille ihmisille ihan katastrofi. Heille, jotka eivät nettiä käytä, vaan käyttävät kassapalveluja. Itse käytän kyllä nettipankkiakin, mutta täällä on ”mökkitili” yhdessä siskon kanssa, eikä ole verkkopankkitunnuksia. Tämän pitäisi olla nimensä mukaan osuuspankki, mutta Helsingin herrat päättää asioista kysymättä maakunnista.

Kesähartolalainen Erkki:
-Vaikka vanha olenkin, käytän nettipankkia. Nyt kävin tässä vain automaatilla. Mutta periaatteessa vastustan tätä suuntausta.

Hartolalainen mies:
-Eihän tämä käy näin. Olen jo soittanut Lahteenkin asiasta. Sanoin, että henkilökunta on täällä hyvä ja samoin Sysmässä, mutta johtajat tekee huonoja päätöksiä. Ei ole nettipankkia, käyn aina pankin tiskillä. Kai se on jatkossa käytävä Sysmässä.

Hartolalainen nainen:
-Onhan se surkeaa, kun kiinni menee. Mutta aukioloaika on ollut tähän astikin mitä on. Käytän kyllä itse nettipankkiakin.

Hartolalainen mies:
-Tämä asia ****** ja tarkoitan myös mitä sanoin. Ja laita lehteen tämä niin törkeästi kuin voit. Käytän kyllä nettipankkiakin ja tiskillä käyn mahdollisimman harvoin. Mutta tänään oli käytävä. Jouduin odottamaan kolme varttia. Koska oli paljon jonoa, siirryin pois kun piti vielä ottaa rahaa automaatilta. Mutta sepä ei toiminutkaan ja jouduin uudelleen jonoon. Asiakkaat olivat eläkeikäisiä, asiat sujui hitaasti ja palvelu sakkasi.

Lauri Hartolasta:
-Olen vanha eikä sähköiset kiinnosta. Tämä on vanhoille tosi ongelma, meitä ei arvosteta. En käytä edes pankkiautomaattia, kortti on ollut jonkin aikaa, mutta kuoressa se on edelleen. Onneksi vaimo pystyy maksamaan laskuja. Nyt oli itse käytävä tiehoitokunnan asioilla. Pankilla pitäisi olla vastuuta, varmaan ilmoittavat ensi keväänä taas hyvästä tuloksesta. Kai se on jatkossa Sysmän pankissa käytävä ainakin kerran kuussa.

Kuvassa: Lokakuun lopussa Hartolan konttorin ovet sulkeutuvat.