Harrastamisen mallia keilahallista

Mika Sankari
HARTOLA

-Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä, kerrotaan hankkeen esittelysivuilla netissä.

Harrastusvalikoimaa ja tarjontaa järjestetään lasten ja nuorten toiveita kuunnellen.

Pilottikaudella 1.1.–5.6.2021 harrastustoimintaa järjestettiin perusopetuksen oppilaille 117 kunnassa ympäri maata. Lukuvuodeksi 2021-2022 toiminta laajentui ja nyt harrastustoimintaa järjestetään yli 200 kunnassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi erityisavustusta Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen 17 miljoonaa euroa.
Tavoitteena on juurruttaa malli pysyväksi toimintatavaksi kunnissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön haku lukuvuoden 2022-23 avustuksille on päättynyt. Aluehallintovirastot pyrkivät tekemään avustuspäätökset kuun loppuun mennessä.

-Nykyinen avustuskausi päättyy tämän lukukauden lopussa, mutta uusi on jo haussa. Viime syksynä koululaiset pääsivät tutustumaan mm. parkourin kiehtovaan maailmaan yhtenäiskoulun ympäristössä. Vapaa-ajallaan he ovat myös tutustuneet palloilulajeihin, käyneet laskettelemassa Purnussa ja toiveissa on päästä keilailun jälkeen keväämmällä golfaamaan. Korona esti paljon toimintoja, mutta onneksi saimme jatkoaikaa, Hartolan kunnan vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muurinen kertoo.

Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa kunnassa jokaiselle nuorelle maksuton urheiluharrastus kouluajan jälkeen iltapäivällä.

Aprillipäivänä alkoivat Hartolan nuorten keilailuperjantait. Yhteensä toistakymmentä nuorta innostui tulemaan keilahallille. Ensin vuorossa olivat 4.-6.- luokkalaiset, jonka jälkeen yläkoululaiset saapuivat.

-Pääsiäistä lukuunottamatta he tulevat keilaamaan perjantaisin reilun tunnin ajaksi huhtikuun aikana, yrittäjä Teuvo Järvinen kertoo.

Hän toimii valvojana ja opastaa tarvittaessa nuoria heittotekniikassa ja muissa keilailuun liittyvissä asioissa.

-He ovat päässeet jo hyvin sisään keilailun maailmaan, Järvinen sanoo tyytyväisenä.

Kaatojakin alkoi syntymään, ja mielellään paikalle tulleet nuoret paneutuivat lajin saloihin keskittyneinä.

Asiaan liittyvä Harrastusviikko järjestetään syksyllä 5.-11.9.2022. Uusia harrastuksia pääsee kokeilemaan toki jo nyt virtuaalisesti harrastusviikko.fi -sivustolla.

Cleanout.fi puhdistaa – Olli Saari aloitti ikkunanpesuyrittäjänä

Mika Sankari
SYSMÄ

Alkusysäyksensä Olli Saaren Cleanout.fi- yrityksen perustamiselle antoi työnsaannin hankaluus.

Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä nuori mies oli aiemmin kyllä päässyt kesätöihin.

-Kaverilta sain vinkin. Hän kertoi minulle, että ikkunanpesu on tutkitusti inhotuin kotityö. Ajattelin tarttua tähän, ja perustaa siihen keskittyvän yrityksen, sillä töitä olisi silloin varmasti tiedossa, Saari kertoo.

Ollin isä Mikko Saari on pitkän linjan yrittäjä.

-Hän on ollut suureksi avuksi tässä prosessissa. Vähän pelottavaltakin se tuntui alussa, mutta vähitellen yrittäjyyteen liittyvät asiat oppii ja ne alkavat sujua. Tässä saa itse päättää tekemisistään eikä kukaan pääse määräilemään, hän kiittelee.

Sysmän lisäsi Hartolassa ja Asikkalassa toimivan yrityksen palvelutarjontaan kuuluu tulevaisuudessa hänen suunnitelmiensa mukaan ikkunanpesujen ohella myös yksittäisiä isoja työmaita, kuten rakennusten loppusiivouksia muuttojen yhteydessä.

Yrittäjällä on käytettävissään nykyaikaiset työvälineet. Kohteina ovat mm. yritystilat, mökit, yksityisasunnot ja linja-autot.

-Itse asiassa mikä vaan ikkunallinen tai lasipintainen kohde kelpaa.

Esimerkinomaisesti veloitus kodin ikkunoiden pesusta on 29 euroa tunnilta. Verottajalta voi hakea työsuorituksen jälkeen kotitalousvähennystä.

Saari työskentelee nyt yksin, mutta hänen kaverinsa valmiina auttamaan tarvittaessa.

-Hän voi tehdä keikan puolestani, kun olen koulussa tai auttaa minua isojen kohteiden hoitamisessa.

Kolmisen viikkoa sitten toiminta alkoi.

-Ensimmäiset kohteeni olivat lähiparturini ja Sysmän leirintäalue, nuori yrittäjänalku kertoo.

Cleanout.fi on avannut sivut myös Instagramissa.

Tällä hetkellä lukiota käyvään Saareen saa parhaiten yhteyden klo 16 jälkeen arkisin ja viikonloppuisin aamukymmenen jälkeen.

Kuvassa: Olli pesemässä leirintäalueella ikkunoita. Kuvat Mia Tommola.