Myötätuulessa kohti kesää

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Kauppiaspariskunta Miika Ihander ja Telma Seljavaara aloittivat Sysmän K-Supermarket Suvituulen kauppiaina 12.1. 2020. Ensimmäinen vuosi on nyt takana. Uusia kauppiaita varoiteltiin aluksi hiljaisista talvikuukausista, mutta arki näyttikin toisenlaiselta.


– Yllätyimme heti, kun vuoden ensimmäiset kuukaudet eivät niin hiljaisia olleetkaan. Tietysti meillä oli niin paljon kaikkea tekemistä, että emme ehtineet edes hermostua.
Sitten tulikin korona ja kauppiaan rooli meni uusiksi. Keskolta ja THL:ltä tuli koko ajan nopeita ohjeita, joita piti tarkkailla ja toteuttaa.


Korona-aika ei heikentänyt myyntiä. Paikkakunnalle tuli vapaa-ajan asukkaita, jotka kävivät ostoksilla harvakseltaan, mutta ostivat kärryt täyteen tavaraa. Kauppiaatkin olivat valmistautuneet hyvin poikkeusaikaan, henkilökunta oli tullut tutuksi ja tietyt uudistukset oli saatu tehtyä juuri ennen epidemiaa. Ruokatavaroiden kotiinkuljetuskin järjestyi. Tiettyjen tuotteiden hamstraaminen yllätti; jauheliha, säilykkeet ja vessapaperi tekivät kauppansa.
Uudet kauppiaat olivat täydentäneet valikoimia ja uusineet myymälän ilmettä alusta lähtien. Ensin uusittiin pullojen palautuskone, sitten juomaosasto ja paistopiste.


– Hyllyihin lastattiin yli 500 uutta tuotetta ja meistä tuli oikea ruokakauppa!

Ihander ja Seljavaara pyrkivät pitämään lähituotteiden osuuden kattavana. Tällä hetkellä asiakkaille tarjotaan ainakin Ristellin lihatuotteita, Hellqvistin puutarhan ja Tarja Lehtosen tuotteita. Kanavan Panimon olut on suosittua ja Pekan Leivän tuotteet ovat olleet koko ajan hyllyissä.


Herkkutori on yksi K-Supermarketin hittiosasto. Kauppiaat ovat lisänneet torin valikoimiin paikan päällä valmistettua ruokaa, äyriäisiä kesällä ja jouluaikaan mm. mätiä. Herkkutorin tuotteiden tuoreuteen kiinnitetään erityistä huomiota.
Kaupan sisätiloissa pyritään toteuttamaan koko ajan pieniä, asiakkaita kiinnostavia ja kaupan ilmettä piristäviä muutoksia.


– Seuraavana on vuorossa hevi -osaston (hedelmät, vihannekset) uuden ilmeen rakentaminen.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen vuosi oli uusien kauppiaiden mukaan ennakoitua parempi. Kaupankäynti Sysmässä on ollut leppoisaa, toisin kuin kaupungissa.

– Asiakkaista on tullut kavereita ja kohtaamiset ovat tuttavallisia. Täällä on mukava toimia kauppiaina.

Kuvassa: Kauppiaspariskunta Ihander ja Seljavaara asettuivat kuvaan herkkutorin eteen asianmukaisesti kasvomaskein varustettuina.

Tarina alkoi parista vaatepussista

Mika Sankari
HARTOLA

Heikki Leisti aloitti kirpputoritoiminnan kahden vaatepussin ja yhden rekin voimin Koskisen liikepalatsissa 15 vuotta sitten. Nykyinen Kirpputori Runsaudensarvi on tunnettu aiemmin myös Hempan supermarkettina ja Elämysbasaarina.
Hän on tyytyväinen liiketilaansa ja kiittelee samaan hengenvetoon Lasse ja Mirka Koskista, jotka ovat auttaneet hänet pahimpien karikoiden yli.


-Kirpputorini on aikojen kuluessa muuttanut muotoaan ja jotain on jäänyt pois matkan varrella. Esimerkiksi lasten vaatteille ei löytynyt riittävästi kysyntää ja miestenpukujakin käytetään kerran kesässä, ja se korostuu vielä tällaisena aikana, Leisti kertoo.
Liikkeen tarjonta on tosiaan päivittynyt koko ajan ja se on hyvinkin nimensä mukainen. Ennen siellä oli myös “kirjasto” ja nytkin kenkiä sun muuta löytyy, mutta pääosassa ovat selkeästi naisten vaatteet.
Vintagevaatteet ovatkin tällä hetkellä tärkein osa Runsaudensarven valikoimaa. Kirpputori saa myös vanhoja vaatteita lahjoituksena ja ne menevät Leistin mukaan välittömästi ovesta ulos eli kauppa käy.
Kuolinpesistä tulee arvokasta tavaraa, esimerkiksi käsitöitä, joiden arvoa ei heti ymmärretä. Tässä vaiheessa vuotta näkyy jokunen joululahjakin lisänä Leistin valikoimissa.
-Voitontavoittelun sijaan Runsaudensarven idea on lähempänä alkuperäistä kirpputorin tarkoitusta eli hyvän mielen tuottaminen on tärkeää, sillä se ei ole muilta pois, Leisti kuvailee.

Suuri persoona Hemppa on tuonut positiivista julkisuutta kunnalle uusimman Madventures-kirjan Riku Rantalan ja Aki Palsanmäen eli Suomen huutokauppakeisari -ohjelman myötä. Niistä hän on saanut kiitosta kunnanjohtoa myöten.

-Akin pitäisi tulla käymään vielä uudestaan, kunhan korona helpottaa, Leisti sanoo.
Kaupungista asti käy asiakkaita Hempan kirpputorilla katsomassa, koska siellä ei heidän kertomansa mukaan ole tämäntyyppistä paikkaa.
-Erityisesti nuoret asiakkaani oivaltavat paikan idean hyvin, isäntä kiittelee.
Kesän loppu on aina paha hetki ja häneltä kysytään vuosittain siinä vaiheessa jatkosuunnitelmista ensi kesän suhteen.

-Se riippuu yläkerran isännästä, enhän minä voi sitä varmaksi tietää, Leisti kertoo vastaavansa kysyjille.
Talven sulaessa kevääksi vapaa-ajan asukkaiden paluu tuo kuitenkin aina itkun silmään. Kesä on pelastettu!

Kuvassa: Heikki Leisti on pitänyt kirpputoria samassa kiinteistössä viidentoista vuoden ajan.