Kyläkauppaa 60 vuotta

Kyösti Piippo
KALKKINEN

Niilo ja Marjatta Lampinen perustivat kyläkaupan Vehkalahteen vuonna 1955. Tammikuun 1. päivänä 1961 he muuttivat Kalkkisiin ja siirsivät kauppaliikkeensä sinne. Parin päivän päästä K-market Lampinen on toiminut keskeytyksettä kylällä samassa paikassa 60 vuotta ja perustajien poika Arto Lampinen on ollut yrityksen peräsimessä vuodesta 1983 lähtien.
– Kun kauppaliike siirtyi minun vastuulleni, täällä oli töissä jopa 12 henkeä ja kaupan varustukseen kuului mm. lihatiski ja kauppa-auto. Nyt meitä on talvisaikaan lisäkseni kaksi vierasta, kesäisin viisi.

Arto Lampinen muistelee 60-luvun kaupan runsasta tuotevalikoimaa.
– Kaupassa oli kaikkea. Elintarvikkeiden lisäksi rauta- ja maatalousosasto palvelivat omilla tuotteillaan. Sementit, saunan kiukaat, telkkarit, radiot, jääkaapit, pakastimet, mopot – kaikkea oli. Siinä sivussa nastoitettiin vielä renkaitakin.
Kauppias tunnustaa sen tosiasian, että maaseutu autioituu ja vuodenajat ovat ratkaisevassa osassa kaupankäynnin kannalta.
– Onneksi meillä täällä Kalkkisissa on joki ja järvi ja niiden mukana paljon tonttipaikkoja. Rannat ovat täynnä mökkejä. Eräänkin tien varrella on 8 savua talvella, mutta tiekokoukseen lähtee yli 200 kutsua.
Kesäasukkaiden osuus on siis merkittävä, heinäkuussa yhden viikon myynti vastaa muiden vuodenaikojen kuukauden myyntiä. Arto Lampinen pitää kuitenkin paikallisten asiakkaiden osuutta merkittävänä.
– Uskollisten paikkakuntalaisten ympärivuotinen asiakassuhde mahdollistaa kaupan tasaisen toiminnan.

Kevät ja kesä 2020 olivat luonnollisesti erikoiset pandemian vuoksi. Monet kesäasukkaat tulivat kuitenkin mökeilleen, mutta kävivät harvemmin kaupassa – kärryt tosin ostettiin täyteen tavaraa. Monet jäivät mökeilleen pidemmäksikin aikaa, tekivät etätyötä ja tilasivat ruuat kotiin.
Muutamille pidempiaikainen mökilläolo tuotti keväällä myös positiivisia ja upeita kokemuksia.
– Monet näkivät luonnon heräämisen keväällä ensimmäistä kertaa alusta lähtien, viikonlopun pyrähdykset eivät ole sitä mahdollistaneet.
Arto Lampinen sanoo huomanneensa, että mökeille kerääntyi tänä jouluna aiempaa pienempiä ihmisryhmiä – kinkkujen koot olivat pienentyneet.

Lähitulevaisuus näyttäytyy kaupan kannalta epävarmana, pandemian kestoa kun ei voi ennustaa. Oman kauppiasuransa tulevaisuutta Lampinen on mietiskellyt tarkemmin.
– Toivon tietysti löytäväni kaupalle jatkajan, 3-4 vuotta tässä varmaan vielä jaksan painaa.

Kuvassa: Kalkkisten K-Marketin henkilökunta saa vuoden alussa uudet työasut.

Rusilaiset avasivat luontopolun

Mika Sankari
HARTOLA

Rusi-Ansio-Toivakka-luontopolun avajaisia vietettiin tiistai-iltana 22. joulukuuta viihtyisällä Rusin osakaskunnan laavulla Mattilanlammen rannalla Jokelantien varrella. Talvinen glögihetki pidettiin lyhtypolun päässä.
Sen merkeissä oli tarjolla hyvää juttuseuraa uusille ja vanhoille kyläläisille. Tunnetuista syistä tilaisuus täytyi järjestää hyvin pienimuotoisena. Jätkänkynttilät paloivat laavun äärellä ja valaisivat tunnelmallisesti lammen rantaa.
Yhdeksän kilometrin pituisen, metsäisen ja korkeusprofiililtaan vaihtelevan polun lähtöpaikka on Ritalahdentiellä. Sieltä edetään luonnontilaisen Kuivistonvuoren, Kurjenlahden, Kissavuorten näkymien ja Rusin kautta Onalinsalmeen. Luontopolku on merkitty sinisillä merkeillä puihin ja puisilla kylteillä. Rakenteilla on laavu myös Kurjenlahden kohdalle hienoon kallioiseen maisemaan.
Polulla liikkumiseen on maanomistajien lupa. Laavulla muistutetaan, että polku pidettäisiin siistinä ja kuljettaisiin vastuuntuntoisesti muut huomioiden. Kulku tapahtuu omalla vastuulla ja luontoa kunnioittaen. Luontopolkua voi kulkea myös osina, kun reitti tulee tutuksi.

–Luontopolku on merkitty samaan, selkeään tyyliin kuin Hartolan muutkin polut. Tämä täysin talkoilla ilman ulkopuolista rahoitusta tehty reitti on tarkoitettu kävelijöille. Yksi silta rakennettiin yhteistyössä ja rahaa kului ehkä sadan euron verran, siinä kulut. Merkitty polku kulkee muun muassa vanhoja metsäautoteitä hyödyntäen, Ilpo Tonteri kertoi.
Marja-Leena Koivisto on viihtynyt alueella jo useamman vuoden.
-Tämän polun avaamisen myötä opin alueesta jälleen lisää, hän iloitsi.
Koivisto järjestää vuosittain monta taidekurssia Rusin vanhalla kyläkoululla, joka on nykyisin nimeltään Brusia-Luovatila.
-Kurssilaiset ovat viihtyneet luontopolulla hyvin, olemme käyneet joidenkin kanssa tutustumassa siihen, taideyrittäjä kertoi.
Rusin kylä on pystynyt houkuttelemaan vapaa-ajan asukkaikseen jopa viihdemaailman tähtiä. Muuttovoittoa on kertynyt mukavasti, työikäisiä on muuttanut Rusin alueelle paljon. Koiviston mukaan heitä on tullut viime aikoina toistakymmentä eikä yksikään asunto ole tyhjillään.
Pohjoisen Hartolan asioista tiedotetaan myös Rusin ja Ansion kylät -sivulla Facebookissa.

Kuvassa: Glögi lämmitti kävijöitä viihtyisällä Rusin osakaskunnan laavulla.

Jätkänkynttilät loivat tunnelmaa pimeään iltaan Rusin laavulla.

Wäinö on vuoden nuori Hartolassa

Lions Club Hartola valitsi Wäinö Lyytisen Hartolan vuoden nuoreksi

Mika Sankari
HARTOLA

Lions Club Hartolan itsenäisyyspäivän ohjelmistoon on pitkään kuulunut 500 euron arvoisen stidendin jakaminen paikkakunnan nuorelle.

-Tarkoituksena on nostattaa henkeä. Stipenditoimikunnan tehtävä palkittavien kartoittamisessa on haastava, sillä potentiaalisia palkittavia olisi aina runsaasti. On tärkeää antaa tämä tunnustus nuorelle, klubin presidentti Juha Koskinen korostaa.

Hartolan klubi tekee mm. Sysmän kanssa yhteistyötä, palkitsee stipendillä Itä-Hämeen uudet ylioppilaat, järjestää autoarvonnan syysmarkkinoilla, sytyttää kynttilät seurakunnan kanssa tärkeinä juhlapyhinä haudoille ja huolehtii keskustan laittamisesta joulukuntoon monella tavalla.

-Tänä vuonna on kuitenkin menty koronan takia “käsijarru päällä “, Koskinen harmittelee.

Palkittu Wäinö Lyytinen on saanut runsaasti positiivista palautetta hyvästä asenteestaan. Hän oli kesätöissä viime kesänä golfkentällä ja sitä ennen la Kar de Mummassa.

Lyytinen oli otettu ja samalla yllättynyt hänelle suodusta kunniasta.

-Stipendi antaa tukea ja innostusta sekä samalla apua musiikkiin ja ihan arkeen liittyvien hankintojen tekemiseen, hän iloitsee.

Lions Clubin vaihto-ohjelmassa on käyty Hartolasta maailmalla ja mm. Intiasta on oltu täällä vaihdossa.

-Vaihtarimme asuu nykyään USA:n Keskilännessä ja olemme edelleen yhteyksissä, Koskinen kertoo.

Hän oli aikoinaan Minnesotassa vaihdossa.

-Kansainvälisen Lions Club- yhteisön vaihto-ohjelma on turvallinen vaihtoehto sitä harkitsevalle, presidentti korostaa.

Lyytinen ei tyrmää kokonaan ideaa vaihtoon lähtemisestä.

-Opiskelut edellä mennään kuitenkin tällä hetkellä, hän tuumii.

Musiikki on ollut Lyytisen suuri intohimo pitkään. 16- vuotias Tiirismaan musiikkilukiolainen aloitti bänditoimintansa nelosluokalla. Ikätoverien kanssa on pyöritetty jo monia bändejä Four Mistakesta Nocturnal Mortuaryyn. Lyytinen laulaa ja soittaa kitaraa. Hän toivoo ensi vuodesta tätä vuotta vilkkaampaa keikkarintamalla. Alustavia varauksia on jo tehty.

Keikkasetissä on sekä omia biisejä että covereita klassikoista. Vuoden nuori pitää aivan kaikenlaisesta musiikista “Bob Marleyn ja Johann Sebastian Bachin välillä”. Tämä näkyy myös hänen bändinsä tekemän joulupotpurin sisällössä.

Tulevaisuudessa hän aikoo jatkaa musiikin parissa ja opiskella teologiaa yliopistossa.

Iloa, valoa ja puolipyöreitä

Helena Mäkinen
HARTOLA

Perjantaina 20.11. seurakuntatalon iso sali tuli melko täyteen. Kaikilla oli maskit, koska turvavälien säilymistä ei voitu taata. Tilaisuuden aloitti pastori Katri Ylösen hartaus. Ylönen korosti tänä poikkeusaikana meille kaikille tarpeellista toivoa ja valoa.
– Elämän suuntaa on hyvä miettiä kaikkien haasteiden keskellä. Marraskuun pimeydessä ja pandemian varjossa voimme kyynistyä, mutta meitä rohkaistaan etsimään voimia ylhäältä ja olemaan armollisia myös itseämme kohtaan.
Edesmenneen yhdistyksen jäsenen Tauno Niukkasen muistoa kunnioitettiin Ylösen johdolla.
Seuraavaksi pyydettiin paikalle Aili Hakokivi, joka oli keittiövuorossa. Ylönen ojensi kukat.
– Me seurakunnan työntekijät haluamme kiittää sinua, Aili, kun aina iloisesti muistat meitä. Toivomme iloa sinun päivääsi!
Yhdistyksen puheenjohtaja Anja Koskinen kiitti myös Ailia, joka on aikaansa säästämättä ahkeroinut yhdistyksen hyväksi. Paikalle pyydettiin vielä Jorma Saarela, jonka 75-vuotispäivä on tarkalleen samalla päivämäärällä kuin Aili Hakokiven. Kaksikko tarjosi tulevan juhlapäivänsä kunniaksi kakkukahvit kaikille. Ne nautittiin onnittelulaulun jälkeen.
Koskinen kertoi vielä tulevista tapahtumista.
– Tämä on viimeinen tapaamisemme ennen joulua, koska emme voi järjestää joulujuhlaa.
Koronan takia hengellinen päivä (3.12.) peruuntui, samoin joulukauden avajaiset Karhupuistossa (27.12.). Diakonian joulukeräyksestä ja muista ajankohtaisista asioista heijastettiin tietoa kankaalle. Yhdistyksen oman avustuksen lisäksi käsityökerhon vetäjä lupasi toimittaa sukkia keräykseen. Jouluisesta torista (12.12.) annettiin myös tietoa, mutta sillä oli sama kohtalo kuin muilla yleisötilaisuuksilla. Viimeisenä tuli tieto perinteisen Jouluvaelluksen (18.12) peruuntumisesta, sitäkin oli jo ehditty suunnitella.
Hartolan Eläkeliiton puheenjohtaja ja sihteeri Aila Tähtinen jakoivat vielä hallitukselle, toimihenkilöille, kerhojen vetäjille, keittiöryhmille ja muille aktiivisesti mukana olleille pienet huomionosoitukset. Varapuheenjohtaja Ritva Sulkumäki kertoi Joulun Lapsen merkityksestä ja toivotti hyvää Vapahtajan syntymäjuhlan odotusta kaikille.

Kuvassa: Tulevien puolipyöreiden syntymäpäivien kunniaksi kukitetut Aili Hakokivi ja Jorma Saarela.

Öljyntorjuntavarasto valmistui

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän uuden pelastusaseman viereen on valmistunut puolilämmin öljyntorjunnan kalustevarasto kooltaan 184 neliömetriä. Valmistunut varastorakennus palvelee pelastusasemaa ja suunnittelussa on alusta pitäen otettu huomioon pelastusaseman tarpeet.
– Hankkeen aikana Sysmän kunta ja Päijät-Hämeen pelastusasema tekivät hyvää ja tiivistä yhteistyötä, toteaa kunnan tekninen johtaja Aki Tiihonen.
Rakennus on Wecman Oy:n suunnittelema ja valmistama. Pääurakoitsijana toimi Rakennus Allu Oy, sähkötyöt teki Sysmän Sähköpalvelu Oy ja nosto-ovet toimitti Heinolan Keskuslukko Oy. Lämpölähteenä toimivat Kylmäkonehuolto Toivonen Oy:n asentamat ilmalämpöpumput, jotka takaavat energiatehokkaan lämmityksen.

Kuvassa: Ilmavalokuva uudesta öljyntorjuntavarastosta.