Isyys on…

Mika Sankari
HARTOLA

Isänpäivää vietettiin tänä vuonna sunnuntaina 8. marraskuuta. Lähilehti tavoitti haastatteluun hartolalaisen Antti Halmekosken.

Hei Antti, kertoisitko haastattelun aluksi joitakin perustietoja itsestäsi? Syntymäpaikasta, koulutuksista, tähänastisesta työurasta ja perheestä voidaan aloittaa.
-Olen syntynyt ja käynyt peruskouluni täällä Hartolassa. Sen jälkeen suoritin ammattikoulussa autoalan perustutkinnon.
-Nuorena kesät menivät töissä esimerkiksi tielaitoksella, rakennuksilla ja kattopeltisepän töissä. Ammattikoulun jälkeen olin kivimiehenä Helsingissä ja sen jälkeen oli edessä armeijaan lähtö. Hain “sissihavun” hihaan Mikkelistä eli Savon Prikaatista. Sitten opiskelin oppisopimuskoulutuksella nykyiseen ammattiini cnc-koneistajaksi Konepaja Seppo Suomi Oy:ssä. Siellä olenkin ollut duunissa vuodesta 1998 lähtien. Tein jonkin aikaa, kauan sitten, myös järjestyksenvalvojan hommia ravintoloissa cnc-koneistajan työn lisäksi.
-Perheeseeni kuuluvat avovaimo Maarit, poikamme Roope ja Uuno-koira.

Mitä kaikkea isyys sinulle merkitsee? Millaisissa merkeissä isänpäiväsi meni?
-Isyys on minulle ilo, kunnia ja etuoikeus. Kyseessä on suurin haave, koko elämän mittainen matka, mistä olen vastuussa. Se on parasta, mitä minulle on tapahtunut.
-Isänpäivä meni kotosalla perheen kanssa ja isänpäivälounasta nauttiessa yhdessä vanhempien ja siskon perheen kanssa.

Sinut tunnetaan myös urheilumiehenä. Mistä mahtaa olla peräisin
HIFK-kannatuksesi?

-En enää muista, mistä se on alkanut, koska olen ihan pikkuskidistä asti ollut HIFK-fani. Sitä vaan on aina ollut punainen sydämeltään ja punainen veri on virrannut suonissani. “En gång IFK, alltid IFK”, kuten seuran kuuluisa slogan sanoo tyhjentävästi. Seuraan kyllä muutakin urheilua monipuolisesti, sillä urheilu on ollut aina sydäntäni lähellä.

Olet kohtuullisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Mihin kaikkeen sitä (Facebook, Instagram, Youtube jne.) voi mielestäsi käyttää? Miten puntaroisit somen hyviä ja huonoja puolia?
-Voihan sitä somea käyttää vaikka mihin, kuten yhteydenpitoon, mainostamiseen, tapahtumien järjestämiseen ja muuhun vastaavaan.
-Hyvänä puolena on etenkin se, että tulee pidettyä yhteyttä kaikkiin niihin ihmisiin, kuten ystäviin, kavereihin ja sukulaisiin, keitä elämä on levittänyt vuosien saatossa eri puolille maailmaa.
-Huonona puolena on tietysti se, että nettiin jää kaikki, mitä sinne kerran laitat.

Millaista arkesi on juuri nyt?
-Kai se sellaista lapsiperheen perusarkea on. Aamusta töihin, sitten hakemaan Roopea koulusta tai iltapäiväkerhosta, koiran lenkitystä, läksyjä, ruuanlaittoa ja harrastuksia.

Mitä harrastuksia sinulla on? Haastattelun lopuksi voit vielä lähettää terveisiä?
-Kai ne säännöllisimmät harrastukset on Uuno-koiran kanssa lenkkeily päivittäin ja livepokeriturnaus kerran viikossa. Muut harrastukseni painottuvat lähinnä Roopen harrastuksiin tai ovat säännöllisen epäsäännöllisiä, kuten erilaiset urheilulajit ja kalastus.
-Mukavaa syksyn/talven jatkoa kaikille ja pysykää terveinä!

Vaarin vilkas isänpäivä

Kyösti Piippo
HARTOLA

Hartolalaisen Hannu Pajusen isänpäivä oli tyypillisen vilkas. Sen takasi neljä omaa lasta ja seitsemän lastenlasta, isänpäivän perinteinen hirvikeitto maistui porukalle niinkuin aina ennenkin.
Hannu Pajunen valmistui vuonna 1974 autonasettajaksi Heinolan ja Helsingin ammattikouluista ja aloitti työt Raimo Asikaisen Union -asemalla heti valmistumisensa jälkeen. Tätä työtä seurasi viiden vuoden jakso turpeennostoa Seppo Svärdin kanssa, kunnes vuonna 1987 Hannu siirtyi peltitöihin Seppo Koskiselle. Tässä työssä tapahtui kohtalokas työtapaturma; hän putosi katolta sysmäläisen Mäen Leipomon työmaalla vuonna 1997 ja seurauksena oli lantion murtuma. Murtumaa ei voitu korjata leikkauksella, lepo paikoillaan oli ainoa lääke vammaan.
Kuuden kuukauden sairasloman jälkeen Hannu haki ja pääsi hierojakouluun Kiipulaan ja valmistui ammattiin vuoden koulutuksen jälkeen. Työpaikka löytyi Reumasairaalasta, mutta puolipäivätyö jätti aikaa työskentelyyn myös omassa yrityksessä.
– Olen tykännyt tästä työstä. Työrupeama kuluu nopeasti asiakkaan kanssa keskustellen – puheenaiheet ovat yleensä ihan arkiasioita.
Hannu ja Raili menivät naimisiin vuonna 1980 ja heillä on neljä lasta; Oskari (-80), Jaakko (-83), Anni (-88) ja Hanna (-91). Lastenlapsia on seitsemän; Jaakolla kolme poikaa ja Hannalla kolme poikaa ja tyttö.
Raili on tehnyt 40 vuotta lastenhoitotyötä ja jäi työstään eläkkeelle vuosi sitten.
Hierojan töitä Hannu aikoo tehdä jatkossakin vointinsa mukaan. Koronakin tuo jatkon suhteen omia ongelmiaan.
Monien isovanhempien tapaan Hannukin myöntää, että aika ei oikein tahtonut riittää omille lapsille kiireen ja kovan työtahdin takia.
– Omat lapset jäivät vähemmälle huomiolle aikanaan, lastenlasten kanssa on nyt toisin. Nuorin heistä on aina vuorollaan se tärkein, tällä kertaa runsaan vuoden ikäinen Ken-poika.
Lastenlapset vierailevat usein isovanhempien luona ja yhdessä ajellaan usein Virolahden mökille. Hannun omaa isää lastenlapset kutsuivat vaariksi ja sama nimike pätee myös Hannuun. Vaari -nimityksen lisäksi Hannu peri isältään hyvän kotikasvatuksen – ja sippiviulun! Sitä hän on soitellut silloin tällöin tyttärensä Annin kanssa duona.
Hierontatyöt jatkuvat Käpykujalla, samoin reissut Virolahden mökille ja välillä tehdään mukavia matkoja tietyn porukan mukana.

Kuvassa: Tyttärenpoika Ken on vaarin silmäterä.