Vuoden Yrittäjä 2020, Hartola

Helena Mäkinen
HARTOLA

Rauni Salmela Oy:n toimitusjohtaja Jouko Viljaranta on Hartolan Vuoden 2020 Yrittäjä.
Viljarannan työpäivä alkaa normaalisti klo 6.30, niin haastatteluaamunakin. Aamun ensimmäisten parin tunnin aikana Viljaranta ehtii yleensä rauhassa tehdä tilauksia ja muita kirjallisia töitä. Yhdeksän aikaan ovesta tulee jo sisään asiakas toisensa perään kysymään jotain autoonsa liittyvää. Kenellä on palanut polttimo, kenellä auto kaipaa isompaa remonttia tai varaosaa, välillä soi puhelin…

Viljaranta on paljasjalkainen hartolalainen.

  • Isäni oli Leppäkosken kyläseppä. Hänen kuoltuaan vuonna 1976 ollessani parikymppinen, ryhdyin työskentelemään omalla toiminimellä Leppäkoskella isältä jääneissä toimitiloissa. Aluksi tein erilaisia maatalouskoneiden korjaustöitä ja niistä siirryin pikkuhiljaa autojen korjauksiin. Koulutusta en alalle saanut, vaan opettelin kaiken kantapään kautta. Välillä tein töitä myös muiden palkkalistoilla, mutta aina vuoteen 1999 asti työskentelin muiden hommien ohessa myös toiminimelläni.

Omista töistä vieraan palvelukseen ja yrityksen toimitusjohtajaksi
Rauni Salmelan palveluksessa Viljaranta aloitti vuonna 1995.

  • Tulin Raunille töihin aluksi ruostesuojaajaksi ja vähitellen rupesin tekemään kaikkea muutakin, kuten asennuksia ja korjauksia – siitä se lähti. Vuonna 2000 Rauni halusi luopua yrityksestään, jolloin minulle tuli mahdollisuus ostaa yritys, ja vuoden 2000 syksyllä aloitin tässä yrittäjänä. Eli nyt tulee 20 vuotta täyteen.

Kehittämistä, karsimista ja uuden opettelua
Yritystä on pikkuhiljaa kehitetty ottamalla uusia toimintoja ja karsimalla samalla joitain pois.

  • Yritys keskittyy nyt kokonaan autojen huoltoon, sillä maatalouskoneiden ja raskaan kaluston huollon jätimme kokonaan pois jo melko varhaisessa vaiheessa. Nyt kun maaseudun alasajo etenee ja palvelut tuppaavat karkaamaan kylältä pois, yritämme omalta osaltamme pitää yllä tarpeellisia toimintoja. Jos emme olisi ottaneet Matkahuoltoa ja Postia hoidettavaksemme, olisivat nämä palvelut lähteneet Hartolasta kokonaan. Rahallisesti näiden hoitamisesta ei ole meille hyötyä, mutta meille on tärkeää pitää kiinni sellaisista toiminnoista, joiden säilymisellä on tärkeä merkitys kuntalaisille, ja joita itsekin tarvitsemme. Niiden jatkamisesta onkin tullut paljon positiivista palautetta. Kaikkia näitä toimintoja pyöritetään tällä hetkellä kuuden työntekijän voimin ja yritämme kehittää toimintaamme koko ajan paremmaksi. Korjaamoalalla kehitys on voimakasta ja voikin sanoa, että kaikki uusiutuu kahdessa vuodessa – koko ajan pitää mukautua niihin muutoksiin, joita autojen valmistuksessa tapahtuu.

Kiirettä pitää, entä harrastukset?

  • Tällä alalla on aina kiire, hiljaisia aikoja ei oikeastaan ole. Ainoastaan viime kevään aikana toteutettu Uudenmaan sulku aiheutti sen, että kaksi viikkoa oli hiljaista.
  • Työ on minulle samalla harrastus, kovin paljon en muuta ehdi. Tosin menneenä kesänä on pidetty lauantaisin ovet kiinni. Kahdenkymmenen vuoden kotihommat ovat tekemättä, niitä pitää välillä tehdä, samoin mökkihommia.

Mitä mieltä olet valinnastasi Hartolan Vuoden Yrittäjäksi?

  • Onhan se aikamoinen tunnustus ja merkitsee tietysti sitä, että pitää vielä vuosi yrittää! Pikkuhiljaa minun kuitenkin olisi aika siirtyä eläkkeelle, joten nyt on aika alkaa etsiä yritykselle jatkajaa. Toimintamme on vakiintunutta ja töitä riittää, joten tässä olisi hyvä mahdollisuus jollekulle kiinnostuneelle. Töitä riittää itseasiassa niin paljon, että tarvitsisimme myös lisää työntekijöitä niin varaosapuolelle kuin korjaamollekin, jotta pystyisimme toimimaan vielä nykyistä tehokkaammin. Saa ottaa yhteyttä!

Rauni Salmela Oy tarjoaa monenlaisia palveluita. Autohuollon ja korjaamotoiminnan lisäksi liikkeestä löytyy autojen varaosa- ja tarvikemyymälä. Salmelan kautta hoituvat autojen rengasasiat: renkaiden myynnin ja vaihtopalvelun lisäksi yrityksellä on oma rengashotelli, jossa talvi- ja kesärenkaat on näppärä säilyttää, kun niitä ei tarvitse. Salmelasta löytyy myös monenlaisia työkaluja, ruuveja ym. kiinnitystarvikkeita, pienrautatuotteita sekä hydrauliletkuja. Löytyypä hyllyistä vielä muutakin tarpeellista aina Sievin työkengistä pienemmille asiakkaille mieluisiin saippuakupliin ja pikkuautoihin. Postin ja Matkahuollon palvelupisteen lisäksi liikkeessä on Schenkerin noutopiste, minkä lisäksi yritys myy Linde-kaasuja erilaisiin tarpeisiin.

Vuoden Yrittäjä 2020, Sysmä

Mirja Aurasmaa tekee kutsumustyötään

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän vuoden yrittäjäksi on valittu Mirja Aurasmaa, joka on pyörittänyt Sysmän Tilipalvelut ky -yritystään jo kolmisenkymmentä vuotta.
– Tilitoimisto on sijainnut koko ajan samassa osoitteessa, yrityksen sijainti talon alakerrassa on vain välillä vaihtunut. Nyt olemme ottaneet koko alakerran käyttöömme, sanoo vuoden yrittäjä.
Mirja Aurasmaa kertoo viihtyneensä työssään tilitoimistoyrittäjänä. Alan muutokset ovat olleet suuria ja juuri se on pitänyt yrittäjän valppaana.
Sysmän Tilipalvelut ky:n asiakaskunta koostuu pk -yrityksistä, maa- ja metsätalousyrittäjistä, yhdistyksistä ja lisäksi tuotepalettiin kuuluu isännöintejä. Peruspalvelut pitävät sisällään laajat talous- ja hallintopalvelut.
– Yrityksen perustamiset, kirjanpito, palkanlaskenta, veroilmoitukset ja monipuolinen konsultointi.
Kuluneen vuoden ensimmäinen vuosipuolisko oli poikkeuksellinen koronaepidemian vuoksi.
– Neuvonnan ja konsultoinnin osuus kasvoi muun muassa avustushakemusten muodossa – ja juuri vuoden kiireisimpään aikaan.
Sysmän Tilipalvelut ky työllistää yrittäjän itsensä lisäksi kolme henkilöä. Heli Tanhula ja Tarja Apilainen ovat olleet yrityksen palveluksessa yli kaksikymmentä vuotta ja Mirjan oma tytär Katariina muutaman vuoden.
– Valinta vuoden yrittäjäksi oli tietysti minulle täysi yllätys. Olen kiitollinen siitä, että työtäni on huomioitu tällä tavalla.