Kaisa Vigman vaihtoi ammattia ”mummoiässä”. Koulumaailmassa kului 25 vuotta, ja nyt Vigman on töissä Hartolan toimintakeskuksessa. Nuorille suunnatun, päihteettömiin aktiviteetteihin perustuvan Selvän Syksyn vetäjäksi hän ei aio enää ryhtyä. Siksi hän toivoo, että toimivalle ja valtakunnan tasolla ainutlaatuiselle konseptille löytyisi jatkaja.
Aloitit työt työnsuunnittelijana tammikuussa. Miltä ammatinvaihto on tuntunut?
–Uskon nyt tietäväni, mitä tarkoittaa kutsumusammatti. Lähden aamulla ilolla töihin, enkä illalla ajattele olleeni töissä. Tein jo opettajana ollessani yhteistyötä työvarikon (nykyisin toimintakeskus) kanssa. Aina tuli sellainen tunne, että työvarikko on niin mun mesta.
Onko opettajan taustasta ollut hyötyä nykyisessä työssä?
–Ehdottomasti. Aikuisryhmästä löytyvät samanlaiset tyypit kuin koululuokasta. Voi olla, että joku aikuinen ei ole nuorena saanut diagnoosia vaikka lukihäiriöstä. Se on sitten määrittänyt tämän ihmisen tien.
–Olen tehnyt töitä erityisnuorten parissa ja unohtanut aikaa sitten sanan normaali. Ei normaalia pysty määrittelemään, koska kaikki ovat jollain tapaa erityisiä. Kun heittää pois normaalin jää jäljelle vain ihminen, jonka kohtaat.
Miksi sinusta tuli juuri työvalmentaja?
–Jäin heinäkuun lopussa työttömäksi. Puoli vuotta meni, ettei minulla ollut mitään. Minut määriteltiin TE-toimistossa vaikeammin työllistettäväksi. Ensin olin närkästynyt tästä, mutta sitten tajusin että voin saada enemmän palveluita. Pyysin ajan ammatinvalintapsykologille. Heti tapaamisen lopussa psykologi sanoi, että on olemassa työvalmentajan erikoisammattitutkinto ja se voisi sopia minulle. Ajomatkalla Heinolasta kotiin soitin toimintakeskukseen ja kysyin, voisinko saada oppisopimuspaikan. Se ei järjestynyt, mutta sen sijaan sainkin töitä. Samalla aloitin työvalmentajan opinnot Salpauksessa.
Miten kaltaisesi aktiivinen tyyppi selviytyi työttömyydestä?
–Työttömyys masentaa tosi nopeasti. Minun pelastukseni olivat lapsenlapset ja hevoset. Aika meni kolmea lapsenlasta hoitaessa. Tyttäreni oli saanut juuri kaksospojat, joten olin paljon auttamassa häntä Muuramessa. Ja hevoset olivat luojan kiitos. Niiden takia oli pakko nousta sängystä joka aamu.
Vaatiko ammatinvaihto uskallusta?
–Kyllä! Epäröin itsekin opiskelua, koska koin itseni vanhaksi. Elämänrytmin muutoskin pelotti. Koulussa päivät alkoivat myöhemmin ja olivat lyhyempiä.
Luotsasit Selvä Syksy –kampanjaa kolme vuotta. Sen jälkeen luovuit vetäjän roolista, eikä Hartolassa viime vuonna ollut tätä tempausta. Parhaimmillaan Selvä Syksy tavoitti 500 ihmistä muutaman kuukauden aikana. Mitä toivot tapahtuvan tulevaisuudessa?
–Selvän Syksyn sapluuna on hyvä, mutta kampanja kuormittaa liikaa yhtä ihmistä. Olin aina ihan väsyksissä, kun tapahtumat olivat ohi. Toivon, että joku organisaatio ottaisi kampanjan vastuulleen. Esimerkiksi joku urheiluseura tai Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Kunnassa Anna-Maija Muurisella on kaikki kampanjaan liittyvä tietotaito, joten siitä olisi hyvä jatkaa.
Mitä harrastat?
–Minulla on kolme hevosta. Päivä alkaa ja päättyy hevosten hoitoon. Meillä kokoontuu maanantaisin aikuisten naisten heppakerho.
–Olen Tarjuen Saari -bändin laulaja. Bändi soittaa folk-rockia. Olemme olleet puolitoista vuotta keikkatauolla, ja musiikki huutaa poissaoloaan elämässäni. Mieheni Vesa tosin soittaa joka päivä kitaraa.
–Viime kesänä rakensin pihallemme kierrätysmateriaalista kanalan. En rakennusvaiheessa tiennyt, tuleeko siitä kanala vai leikkimökki. Lapsenlapseni Hilma totesi, että hän voi elää ilman leikkimökkiä, mutta ei ehkä ilman kanalaa. Elämä Kaisana on vähän sellaista, että ikinä ei tiedä miten käy, kun jotain aloittaa!
Kaisa Vigmanin ajatuksiin voi tutustua tarkemmin hänen blogissaan osoitteessa www.lily.fi/blogit/asioita-oy
AO-O