Täyttä elämää vammasta huolimatta

Kyösti Piippo
Sysmä

Sysmäläinen Pirkko Nieminen on ollut vammainen syntymästään saakka, hänet luokiteltiin syntymähetkellä cp-vammaiseksi. Oikeanpuoleista jalkaa on leikattu jo kaksi kertaa ja kolmas leikkaus on vielä mahdollisesti edessä.

Toimittaja kutsuttiin kahville ja asunnon ovelta aukeaa näkymä viihtyisään ja siistiin olohuoneeseen. Kaikessa näkyy ahkeran emännän käden jälki.

Pirkko on asunut Sysmässä äitinsä ja tämän miehen (ei Pirkon isä) kanssa parissa paikassa ja myös mummon luona Simolanrinteessä viitisen vuotta. Nykyinen oma asunto sijaitsee Jokionrannassa.
Vamma on ollut Pirkon ongelma lapsesta saakka.
– Eivät koulukaverit minua ottaneet mukaan leikkeihinsä, eihän vammaista mihinkään joukkueeseen valittu.

Veikko-eno jaksoi lohdutella tyttöä. ”Älä välitä, ei noilla muillakaan ole kaikki asiat kunnossa”.

Sysmässä Pirkko kävi Toivolan koulua ja pääsi sieltä vuodeksi opiskelemaan Lehtimäen vammaisten kansanopistoon vuosina 1976 – 1978.
– Se oli minulle elämäni mukavinta aikaa.

Koulu loppui toukokuun lopulla ja Pirkko tuli äidin ostamaan omaan asuntoon Jokiontielle Sysmään. Työt hän aloitti välittömästi silloisessa työkeskuksessa (nyk. toimintakeskus). Paikan johtaja Esko Iivonen sijoitti Pirkon töihin puhelinkeskukseen.

– Vierastin aluksi töihin menemistä, mutta varsin pian totuin työhön ja opin tuntemaan työkaverit. Suuri suru koitti siinä vaiheessa, kun lankapuhelimet alkoivat olla historiaa ja yhteydet hoidettiin kännykällä.

Vaikka työkeskukselle oli järjestetty kyyditys, Pirkko kulki töihin aina omin neuvoin, useimmiten polkupyörällä. Ja se työrupeama kesti kaikkiaan 43 vuotta!

Tänään keskiviikkona koittaa suuri päivä; se on Pirkon viimeinen työpäivä ja eläkeaika koittaa.
– Elämä jatkuu. Lenkkeilen käyn jumpassa, mutta ihan aluksi pidän kesälomaa. Veikko -eno on tärkeä ystävä ja Helga auttaa minun monissa asioissa ja jaksaa kuunnella minua. Äitiä on ikävä ja häntä voisin tavata useamminkin.