Suvi-illan sävelet Sysmän kirkossa juhannusaattona

Mika Sankari
SYSMÄ

-Tämän erikoisen kevään aikana yhteiset harrastukset, laulu ja kuorot loppuivat hetkeksi. Toki muutamat saattoivat harrastaa näitä yksin kotonaan. Nyt kun tähän toimintaan saatiin jälleen lupa, ei millään malttanut odottaa enää pidempään. Siltä pohjalta syntyi ajatus tästä juhannuskonsertista, valotti juontaja Lea Luts illan musiikkijuhlan taustaa.

Kymmenet kuulijat tunsivat samoin ja näin he löysivät tiensä yleisön joukkoon Sysmän Pyhän Olavin kirkkoon juhannusaattoiltana perjantaina 19. kesäkuuta.

Lutsin ohella muita juhannusaaton tähtiä olivat Ossi Hildén, Jari Häkkinen, Tiina Kotila-Paaso, Leena-Kaisa Porvari ja kanttori Jaak Luts. He esiintyivät aattoillan konsertissa sekä soolona että erilaisissa kokoonpanoissa. Urkujen, pianon, kanteleen ja nokkahuilun säveliä kuultiin.

Tunnin aikana ehdittiin laulaa reilut kaksikymmentä kesäistä laulua. Se oli sopiva hetki rauhoittua ja päästä oivaan tunnelmaan ennen juhannuksen suomaa hengähdystaukoa. Elämä alkaa helpottua muutenkin, vaikka kirkossa olikin syytä istua turvavälit huomioiden.

Illan ohjelma alkoi Léon Boëllmannin Toccatalla. Tuttuja kesäaiheisia lauluja olivat esimerkiksi Georg Malmstenin Auringon lapset, Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija ja Rauno Lehtisen Muistan kesän. Illan päätteeksi kuultiin yleisön pyynnöstä luonnollisesti Oskar Merikannon Kesäillan valssi ja sen päätteeksi esiintyjät saivat kotiinviemisiksi kirkkoherra Jeremias Sankarin ojentamat tuoreet mansikat.