Superinfo yrittäjille

Mikko Taskinen
SYSMÄ

Torstai-iltana 25.4. oli innostunut joukko yrittäjiä kokoontunut Mia Kärkkäisen emännöimään, Sysmän yrittäjien järjestämään superinfoiltaan Sysmän leirintäalueelle.
Tilaisuuden ja samalla runsaudensarven avasi Heidi Freundlich LAMK:sta.
Heidi kertoi Lahden ammattikorkeakoulun Yrityspalveluista, joihin yrittäjät voivat matalalla kynnyksellä lähettää kysymyksen tai haasteen, jota opiskelijat ratkovat ohjauksessa opintojaksoilla ja projekteissa.
LAMK:lla on tarjolla kehitystyötä, johon sisältyy esimerkiksi hanketoimintaa, joka saattaa kestää kaksikin vuotta. Nämä hankkeet voivat koskea esimerkiksi matkailun edistämistä tai digitalisoimista. Lisäksi LAMK:n kampuksella on myös tuotetestausta laboratoriossa, jos sattuu olemaan tuotebisneksessä ja valmistaa esimerkiksi huonekaluja.
LAMK välittää myös harjoittelijoita ja työntekijöitä. Business Event Lahti -verkkosivuilta löytyy paljon kiinnostavia tapahtumia yrityksille.
Anne Lahikainen-Aho Pienten kuntien työkkäri -hankkeesta puhui yhteistyön tärkeydestä: miten toisaalta yritykset ja työttömät saatetaan yhteen ja miten olennaista kuntien osallistuminen tähän hankkeeseen on.
Esa Oikarainen TE-toimiston palkkakeskuksesta kertoi kahdesta tärkeästä tuen muodosta: Palkkatukea voi hakea työttömien palkkaamiseen. Ja kun palkkaa työttömän, työllistämispalkkio on 4000 euroa.
Maija Pitkonen ProAgriasta kertoi HYMY-hankkeesta, joka tarjoaa neuvontaa esimerkiksi matkailun edistämiseen. Hän kertoi käynnistään Slovakian Glamping (glamour camping) alueella, joka tarjoaa high end –majoitusta esimerkiksi safariteltassa.
Raija Hänninen ylisti suurta innostusta herättänyttä pyöräilyverkostohanketta, joka oli saanut 45000 euroa Leader-rahaa. Hankkeen kansainvälinen seminaaripäivä on Sysmän Teatteritalolla 8.5.
Suuria kädenojennuksia, tukea ja apua on siis tarjolla yrittäjille – kyllä kelpaa.
Ja kelpasi myös olla paikalla. Jukka Kosonen BBQ All night long:ista oli loihtinut osanottajille hyvät pöperöt.

Kuvassa: LAMK:n Heidi Freundlich käynnisti yrittäjäinfoillan Sysmän leirintäalueen viihtyisässä päärakennuksessa.