hibaby

Pelihuoneen uusi ilme

Mika Sankari
SYSMÄ

Sysmän Yhtenäiskoulun ysiluokan valinnaisen kuvisryhmän oppilaat ja kuvaamataidon opettaja Marjut Rantanen tekivät yhdessä hienon seinämaalauksen nuokun pelihuoneen seinälle syksyn aikana. Lopputuloksesta tuli upea ja vanha värimaailma sai häädön huoneesta samalla. Entiset, tylsät värit lähtivät nuorisotilasta syksyn aikana. Seinämaalauksen virallisen julkistamisen kunniaksi kelpasi nauttia perjantaina 31.1. maukkaat kakkukahvit. Vastaavanlaisia, koko seinän mittaisia maalauksia löytyy Sysmästä muualtakin, kuten kunnantalon alakäytävältä.
Ysiluokkalaiset ryhtyivät suunnittelemaan maalausta syysloman jälkeen. Tytöt ideoivat itse työnsä ja keksivät maalauksen aiheen vapaasti keskenään. Ensin työ luonnosteltiin luokkatiloissa isolle paperille “lyijykynäversiona”. Sopivien värien valitseminen oli oma projektinsa yhtenäisen värimaailman varmistamiseksi. Vanha valkoinen seinä pohjamaalattiin pariin kertaan harmaalla. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
Maalauksessa on nähtävillä paljon yhtenäisiä teemoja. Aiheena ovat mm. galaksit ja pelimaailma nuorisotilan henkeä hyvin kunnioittaen. Aluksi ideoina olivat erittäin yleisellä tasolla pelit ja avaruus ja siitä asetelmasta niitä lähdettiin jalostamaan tarkemmiksi. Kaupunki, metsä ja eläimet olivat mukana ajatuksissa myös.
Pienissä porukoissa ideat tarkentuivat ja isolla joukolla tarkastellen ja ne hyväksyttiin koko porukalla. Työ saatiin valmiiksi kuvistuntien aikana, vain muutama liikuntatunti käytettiin seinämaalauksen tekoon. Se on tehty kestämään aikaa ja tuomaan piristystä nuokun pelitilaan erilaisten pelimahdollisuuksien lisäksi.
Ensikertalaisia maalareita oli mukana. Tämä projekti nosti ainakin joissakin tekijöissä esiin jopa piilevän pintaremontin tekijän kyvyn ja halun. Oman huoneen maalaamisesta voi vaikka aloittaa.
Lopputulos tyydytti kaikkia kovan urakoinnin päätteeksi. Käyttäjäpalautteen perusteella nuokun asiakkaat ovat myös tyytyväisiä nuokun aukioloaikoina nähtävillä olevaan tulokseen.

Kuvateksti: Seinämaalauksen tekijät tyytyväisinä valmiin työnsä äärellä.