Partiolupaus Yrjönpäivänä

Vesa Järvinen
HARTOLA

11.1.2017 alkoi virallisesti lippukunnan toiminta perustamiskokouksella. Yrjönpäivänä 23.4. partiolupauksen antoi nelisenkymmentä uutta partiolaista Hartolasta ja Sysmästä.
– Kaikkiaan uuteen lippukuntaan on liittynyt 55 jäsentä. Kokoonnumme Sysmässä Teatteritalon yläkerrassa ja Hartolassa seurakuntatalolla, kertoi lippukunnan johtaja Siiri Mäentalo.
Lupauksenantotilaisuudessa uudet partiolaiset antoivat yhteisesti ääneen lausuen partiolupauksen ja saivat tunnukseksi partiohuivin kaulaansa.
Lupauksenantotilaisuus oli oivallisesti järjestetty Tainionvirran rantamaisemaan Gasthaus Koskenniemeen. Päivä oli myös hyvin valittu partiolaisten suojelupyhimyksen Yrjön päiväksi. Teemaan sopien ennen lupausta tulevat partiolaiset olivat Yrjön päivän legendan mukaisesti taistelleet hyvän puolesta lohikäärmettä vastaan.