Oppisopimuksella yrittäjäksi

Kyösti Piippo
SYSMÄ/HARTOLA

Sysmässä on aloittanut toimintansa Kylmäkonehuolto Toivonen Oy. Yritys jatkaa hartolalaisen Kylmäkonehuolto Veijo Rantasen toimintaa.
Veijo Rantanen aloitti yritystoimintansa osa-aikaisena jo 40 vuotta sitten, vuonna 1984 huoltotöistä tuli leipätyö. Aluksi yrittäjää työllistivät maitotankit, myöhemmin jääkaapit ja pesukoneet. Toiminta-alue on käsittänyt Itä-Hämeen, lähinä Hartolan, Sysmän ja Joutsan kunnat.
– Töitä on riittänyt. Talvella voi välillä olla hiljaisempaa, mutta kesällä on aina kiire.
Rantanen otti Eetu Toivosen töihin oppisopimuksella vuonna 2013. Oppisopimuskoulutus pitää sisällään alan töitä ja teoriajaksoja. Eetun mukaan teoriajaksot vähenivät merkittävästi koulutuksen loppua kohden. Mies on suorittanut tähän mennessä sähkö- ja automaatioalan perehdyttämistutkinnon Salpauksessa ja sen jälkeen vielä kotitalouskoneasentajan ja kylmäasentajan ammattitutkinnot.
Kuuden vuoden aikana Eetu Toivosesta on tullut jo vanha tuttu yrityksen asiakkaille ja tietysti myös työt ovat tulleet tutuiksi. Liki 40-vuotisen yrittäjäuran jälkeen Veijo katsoi, että nyt oli hyvä hetki antaa Eetun jatkaa yritystoimintaa. Roolit vaihtuivat samalla, sillä Veijo tulee töihin vanhalle oppipojalleen.
– Tällä varmistamme, että nuori yrittäjä saa liiketoimintansa hyvin käyntiin ja asiakkaita palvellaan jatkossakin ammattitaidolla. Yrityksen toiminta jatkuu entisellään, toteaa Veijo Rantanen.
Kylmäkonehuolto Toivonen Oy palvelee entiseen tapaan kotitalous- ja kylmälaitteisiin sekä lämpöpumppuihin liittyvissä asioissa. Osaamista löytyy myös kaasulaitteiden korjaamiseen, joita alkaa olla runsaasti mm. matka-autojen ja veneiden varusteluissa.
– Vanhat tutut elementit muodostavat yrityksen toiminnan rungon jatkossakin, vahvistaa Eetu Toivonen.
Oppipojasta kasvoi siis yrittäjä oppisopimuskoulutuksen kautta. Sekä Veijo että Eetu pitävät oppisopimuskoulutusta hyvänä ammattiin valmistavana koulutusmuotona. Veijon mielestä byrokratia tosin voisi olla hieman kevyempää.

Kuvassa: Veijo Rantanen (vas.) luopui yritystoiminnasta. Hänen työtään kylmäkoneyrittäjänä jatkaa Eetu Toivonen.