Olenius Koitissa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Koitin kuppilalle kerääntyi asukkaita juttutuokioon kunnanjohtaja Merja Oleniuksen kanssa. Kari Nurminen ja Risto Lähde viettivät ruokataukoa, iltapäivällä odottivat vielä metsätyöt.

Kymmenisen kyläläistä kyseli asioita, teiden kunto oli eniten mielen päällä. Mikä on kunnan rooli tieasioissa? Olenius kertoi, että ELY-keskuksesta löytyy kyllä niitä, jotka hoitavat asioita – mutta vastuuhenkilöä sieltä ei tavoita. Varsinkin Lepsalantie oli läsnä olijoiden mielestä pikaisen kunnostuksen tarpeessa.

Keskusteltiin myös Nokan varikosta, Vuohelalta vapautuvista tiloista, paikallisesta pankista, yhteismetsistä. Porvarin Jere kyseli, mitä kuuluu urheilukentälle. Olenius kertoi, että kenttä on asialistalla, mutta sen edelle menee puhdistamo. Hän kyseli, mihin urheilukenttä pitäisi sijoittaa. Kunnostetaanko nykyistä, vai rakennetaanko uusi Soriksen tai yhtenäiskoulun yhteyteen? Yhtä mieltä oltiin siitä, että urheilupaikat sijaitsevat kaukana toisistaan.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden kohtalo kirvoitti myös kysymyksiä. Olenius selvitti sote- ja taloustilannetta.

– Huonossa tapauksessa sote vie palvelut kaupunkeihin. Kunnista karsitaan, vaikka eniten palveluja tarvitsevat asuvat haja-asutusalueilla. Uuden maakuntatoimijan myötä kaikki muuttuu kasvottomaksi – meitä kehotetaan käymään Sysmässä. Nyt Sysmä on erikseen, eikä meitä voi ohjata sinne.

– Väki vähenee noin 30 hengen vuosivauhtia. Muuttovoittoa tai –tappiota ei juuri ole. Valtionosuuksien suuruus riippuu ihmisen iästä. Valtionosuusmenetys on vuodessa n. 200.000 €.

– Suurten ikäluokkien eläköityminen vie veropohjaa: kokonaistuloverokertymä on tullut muutamassa vuodessa noin 1½ miljoonaa euroa alas. Tämä merkitsee sitä, että kunnan menoja täytyy supistaa.