Oksasen Ossille jatkaja

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Yrittäjä Ossi Oksanen ja ennen kaikkea hänen uskolliset asiakkaansa olivat kantaneet jo pitkään huolta liikkeen tulevaisuudesta. Vuonna 1969 aloittaneen Sysmälle niin tärkeän yrityksen toiminnalle kun ei näyttänyt millään löytyvän jatkajaa.
–Sain elämäni parhaan joululahjan, sillä ennen joulua löimme kättä päälle tulevan yrittäjän kanssa, iloitsee Ossi.
Ossin työtä Oksasen Pyörä ja Koneen peräsimessä jatkaa Jukka Lindfors. Jukka on työskennellyt 25 vuotta Kemppi Oy.ssä Kalkkisissa hitsauskoneiden tarvikkeita valmistaen ja siihen väliin mahtuu vielä työrupeamat Simolassa ja Union -huoltoasemalla. Idean yrittäjäksi ryhtymisestä sanoi enimmäisenä julki Jukan vaimo jo viime keväänä, kun he huomasivat välittäjän ilmoituksesta Oksasen liikkeen olevan kaupan.
–Asia välittäjän kanssa kuitenkin tökki ja uskokin ajatukseen alkoi hiipua kesän mittaan, toteaa Jukka.
Pienten kuntien työkkäri -hankkeen yritysasiantuntija Juha Liukkonen sai kuitenkin prosessin jatkumaan, Lindfors tapasi Oksasen, esikauppakirja tehtiin ja kättä paiskattiin päälle.

Lue lisää paperilehdestä nro 2 (10.1.2018) tai digilehdestä

Kuvassa: Kättä päälle vielä kerran. Jukka Lindfors (oik.) jatkaa Oksasen Pyörä ja Koneen toimintaa.