Nuortentalo Nurkka29

Helena Mäkinen
HARTOLA

Hartolan nuorisotyön tukikohta on jo vuosia sijainnut entisen hammashoitolan tiloissa Torikatu 10:ssä. Tästä osoitteesta löytyvät sekä Nuorten Työpaja Signaali, Nuokku että etsivä nuorisotyöntekijä. Avajaisissa julkistettu uusi nimi vähentää paikan moninaisuudesta toisinaan johtunutta hämmennystä. Etsivä nuorisotyöntekijä Tiina Kettu kertoi, että avajaisissa oli ollut kävijöitä tasaisesti.
– Halusimme tälle paikalle yhteisen nimen, koska tässä ovat kaikki nuorten palvelut samassa.
Kettu kertoo, että koronan vuoksi kaikkea toimintaa joudutaan suunnittelemaan tietyin varauksin.
– Suunnitelmat toteutuvat – ehkä. Huolehditaan käsihygieniasta ja ollaan tarkkana, pyyhitään pintoja useasti päivässä ja aina päivän päätteeksi. Se vaatii paljon aikuisiltakin, miltä mahtaa tuntua nuorista? Harrastukset alkoivat, mutta kauanko niitä voi jatkaa? Kahden viikon päästä piti olla iso yläasteikäisille suunnattu tapahtuma yhteistyössä Pertunmaan ja Sysmän kanssa, mutta joudumme siirtämään sitä.
Haastavasta keväästä selvittiin ja Kettu arvelee, että nyt osataan paremmin suhtautua tilanteeseen.
– Nuoret ovat kuitenkin voineet täällä tavata toisiaan ja jutella. Minä päivystän Päijät-Hämeen alueen Onks tää normaalia? -chatissa. Keväällä minulla oli paljon vuoroja, ja päijäthämäläisiltä nuorilta tuli runsaasti yhteydenottoja. Eniten kysyttiin, kauanko tämä kestää ja loppuuko tämä ikinä.
– Tuntuu siltä, että nyt on unohdettu sääntöjen noudattaminen. Turtumisen sijasta pitäisi terästäytyä ja sinnitellä. Entiseen ei ehkä ole paluuta. Onneksi on jotain positiivistakin. On opittu käyttämään etäyhteyksiä kokouksissa ja ympäristöllekin tämä on ollut hyväksi.
Työpajan toiminta jatkuu normaalisti ja 18.8. avautunut Nuokku on taas auki tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Etsivän nuorisotyöntekijän kalenteri täyttyy. Nuorison toiveita kuunnellaan aukioloajoista ja muusta toiminnasta.
Avajaisten kunniaksi Nuortentalon uusi nimi paljastettiin ja ulko-oven päällä oleva kyltti näki päivänvalon. Nimikilpailun voitti Hanna Kojolan ehdotus Nuortentalo Nurkka29, johon kaikki olivat tyytyväisiä.

  • Se oli päähänpisto, joka lasehti suoraan mun päähäni, kun kuulin, että nimeä haetaan. Nurkka tarkoittaa sitä, että tämä on nurkassa ja täällä on jokaiselle oma nurkka. 29 tulee Nuorisolaista, joka sanoo, että nuori on alle 29-vuotias. Mietin, että uskallanko edes ehdottaa, kun nimi on niin hyvä, nauroi Kojola.

Kuvassa: Kyltin paljastivat työtoiminnan ohjaaja Heli Turve (vas.), työvalmentaja Erika Väkiparta, vapaa-aikapäällikkö Anna-Maija Muurinen ja etsivä nuorisotyöntekijä Tiina Kettu.