Mukaan koulun kirjatalkoisiin!

Sysmän vanha homekoulu muistuttaa itsestään kurjalla tavalla: yhtenäiskoulun kirjahyllyt ammottavat tyhjinä.

Vanhasta koulusta ei nimittäin voinut tuoda uuteen kouluun kirjan kirjaa, vaan kaikki niteet oli hävitettävä. Kunnalta ei ole herunut määrärahoja uusien kirjojen hankintaan, joten hyllyt ovat tyhjinä.

Mutta nyt vanhempainyhdistyksen toimeliaat jäsenet ovat päättäneet muuttaa kurssin: tavoitteena on saada kirjahyllyihin täytettä.

Miten se onnistuu, siihen on jo keksitty keino: kummikirjatoiminta. Sysmän kirjakaupassa on lista tarvittavista kirjoista. Kirjakaupassa kuka tahansa voi käydä valitsemassa ja maksamassa kirjan, joka lahjoitetaan koululle.

-Haastamme kaikki sysmäläiset yritykset, yhdistykset ja yksityishenkilöt mukaan, sanoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Maarit Hilden.

Äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Hanna-Kaisa Lahti iloitsee vanhempainyhdistyksen kirjahankkeesta.

–Nyt en voi täysin toteuttaa opetussuunnitelmaa äidinkielen ja kirjallisuuden osalta, kun kirjoja ei ole. Kirjallisuus kuuluu tärkeänä osana äidinkielen opetukseen, Lahti sanoo.

Tällä hetkellä Lahti on ratkaissut ongelman muun muassa monistamalla kirjoja – ja se tarkoittaa, että kopiopaperia kuluu ”törkeän paljon”.

Vanhempainyhdistys toivoo, että kummikirjahanke muuttaa tilanteen. Yhdistys osallistuu kirjahankkeeseen 500 eurolla.

–Meidän mielestämme kirjakylän koulun kirjasto ei voi olla tyhjä, kiteyttää Tanja Rekola-Lidroos.  AO-O