Muistijoogaa Opistolla

Helena Mäkinen
HARTOLA

Itä-Hämeen opiston kansalaisopistossa voi harrastaa ja oppia melkein mitä tahansa. Muistijooga on tuore kurssi, jolla ylläpidetään muistia. Kurssilla on käynyt 5 henkeä ja sitä on vielä jäljellä kaksi kertaa: 6.2. ja 13.2. Kannattaa käydä tutustumassa.
Kurssilaiset kommentoivat tätä joogan lajia vaikeaksi ja keskittymistä vaativaksi, mutta samalla hauskaksi. Ja muistijoogassa unohtaa kaiken muun, myös stressin aiheet.
Kurssin ohjaaja Riitta Knaappila kertoi, että menetelmä on Antti Sipisen, eläkkeelle jääneen varatuomarin pari vuotta sitten kehittämä. Knaappila kävi viime vuoden tammikuussa ohjaajakoulutuksen ja on ohjannut jo kursseja Lahdessa ja Heinolassa.
– Muistijooga edistää aivoterveyttä, kaikki liikkeen ja kognitiivisen toiminnan yhdistäminen kasvattaa aivojen hippokampusta tai parantaa sen toimintaa. Emme lupaa parantaa muistia, mutta nämä harjoituksen pitävät yllä nykyistä toimintakykyä.
Tällä kertaa harjoiteltiin askelkuvio ykköstä, seuraavalla kerralla oli suunnitteilla kakkosen aloittaminen.
– Yhteensä askelkuvioita on 4 ja niihin liitetään erilaisia tehtäviä. Periaatteessa matto antaa mahdollisuudet mihin tahansa.
Memomat eli muistimatto on jumppa-alustan kokoinen pehmeä matto, joka on jaettu ruutuihin (24 kpl). Jokaisessa ruudussa on numero (1-24) ja neljää eri väriä edustavat kirjaimet (A-Y).
– Mennään ensin ihan numerot, niin kaikki pääsevät mukaan: 1, 3, 2, 4, 5, 7, 6, 8… sitten ylhäältä palataan takaisin.
Askelkuvio ykköstä askellettiin matolla siten, että ensin mentiin matto läpi numero- kirjain- väri -järjestyksessä. Eli samalla kun astuttiin, sanottiin hiljaa tai mielessä tässä järjestyksessä kunkin ruudun ”koordinaatti”. Ja sitten peruutettiin askelkuviot lähtöpisteeseen. Seuraavaksi vaihdettiin järjestys niin, että ensimmäisenä olikin kirjain, sitten väri ja viimeiseksi numero.
Kurssilaiset olivat oppineet hyvin ensimmäisen askelkuvion, mutta totesivat, että keskittyä pitää. Ja virheitä tulee. Mutta ohjaaja vakuutti, että virheistä ei kannata ottaa stressiä.
Knaappila on toiminut 30 vuotta fysioterapeuttina ja opiskellut mindfullness-, TRE-, jooga-, rentoutus- ja lymfaterapeutiksi. Ihminen kiinnostaa häntä kokonaisvaltaisesti ja muistiin liittyvät asiat erityisesti, koska Knaappilan molemmilla vanhemmilla oli Alzheimer.
– Tämä on erityisen hyvä harjoitustekniikka yli 50-vuotiaille, koska muistisairaus alkaa vähitellen.

Kuvassa: – Olisi mukava tutkia, mitä muistijoogan säännöllinen ja pitkäaikainen harjoittelu vaikuttaa, tuumasi Knaappila.