Mestarin otteilla Hartolassa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Viihdekuoro ja Itä-Hämeen Harmonikat harjoittelivat vappukonserttia varten. Lea Luts on harjoittanut viihdekuoroa viikoittain koko lukukauden ja harmonikan soittajat ovat opiskelleet Juha Saarisen johdolla hieman harvemmin. Laulajia oli leiripäivässä viitisenkymmentä ja harmonikan soittajia 13. Mukana oli myös basso antamassa rytmiä. Ohjelmisto käytiin lävitse, sovittiin tempoista, kertauksista, aloituksista ja tahtilajeista. Välillä piti ottaa uusiksi, kun säestäjien säkeistöt loppuivat kesken.
Harjoitustila ei antanut oikeaa käsitystä siitä, miltä varsinainen konsertti KunkkuAreenalla kuulostaa.
– Tässä pienessä tilassa ei kuoron ääni kuulu, mutta KunkkuAreenalla on tilanne toinen, totesi Luts.
– Yy, kaa, koo, nee -taaaaivaaan, milloin nään sinisen… Nyt ei muistettu, että miehet aloittaa! Johtajien sanailussa oli huumoria. Mitenkään tiukkapipoiselta ei treenaus kuulostanut, vaikka Saarinen totesikin Lutsin hidastuspyyntöön (fiilistely vaatii hitaampaa tempoa), että hanuristit ovat selvästi suoraviivaisempaa porukkaa…
Kansanlaulusikermän raitilla tramppaamiset ja hauskat sanat oli sovitettu hienoksi kokonaisuudeksi. Laulujen järjestys mietittiin ja todettiin, että lisäharjoittelu ei tekisi pahaa. Yleisölle suunniteltiin yhteislaulua, jostain tupsahti sopiva ja sanatkin löytyivät. Saarinen kehitti kappaleeseen sopivan jatsahtavan säestyksen tuosta vaan ja sai ansaitut taputukset. Kaikki tuntui olevan toteutusta vaille valmista. Mutta sitten Saarinen ryhtyi miettimään, mitä tehdään, jos yleisö ei laula. Kaikki totesivat, että sitä pelkoa ei ole.
– Varmasti laulavat! oli kaikkien yhteinen mielipide ja kokemus aiemmista konserteista. Luvassa on hienoa kuultavaa ja varmasti yleisölle rakkaita kipaleita.

Kuvassa: Lea Lutsin ohjaustyyli saa laulajat mukaan.