Liikolan lapsille liikuntavempeleitä

Heikki Helin
SYSMÄ

Liikolan ja Taipaleen kylissä on kuudessa perheessä 11 alle kouluikäistä lasta. Kolmen lapsen äidin Anni Kivelän aloitteesta lapset ovat kokoontuneet seurojentalolla kerran viikossa. Talon uusittu lattia ja lämmitysjärjestelmä tarjoavat hyvät puitteet lasten leikeille.
Salilla on lauantaisin melkoinen vilske, kun lasten lisäksi mukana on äitejä, isiä ja mummoja. Kaksi nuorinta, kesällä syntynyttä, ovat vielä omissa kopissaan kentän laidalla.
Ipanajumpaksi ristityissä lasten tapaamisissa ei ole ainakaan vielä ollut ohjattua toimintaa, vaan on leikitty omaan tahtiin sählymailoilla, palloilla ja kaikenlaisilla muillakin välineillä. Jotain välineitä oli talolla ennestään ja vanhemmat ovat tuoneet niitä lisää.

Ipanakerho voitti äänestyksen
Paikalliset säästöpankit ovat lahjoittaneet vuosittain voittovarojaan alueensa yhdistysten ja muiden tahojen toimintaan Hyviä tekoja -kampanjassa. Sysmän Säästöpankki on jakanut varoja kampanjan puitteissa useana vuonna.
Liikolan ipanakerholle esitettiin liikuntavälineiden, kuten puolapuiden ja renkaiden hankkimista. Ehdotus saikin yleisöäänestyksessä eniten ääniä.
Pankilta saadulla rahalla hankittiin seurojentalolle puolapuut, renkaat ja niiden kiinnitys sekä alastulomatto renkaiden alle. Sen hankkimiseen seura käytti myös omaa rahaansa.
Nyt hankittujen välineiden lisäksi käytössä ovat salibandymailat, erilaisia palloja, maali ja lentopalloverkko. Pienimmät ryömivät tunnelissa.
Nuorisoseuran puheenjohtaja Kristiina Sippola on tyytyväinen.
-Olen iloinen siitä, että pankin kisan voitto tuli sivukylään. Kiitän kaikkia seuran hanketta äänestäneitä.
Liikolan seurojentalon käyttö on remonttien jälkeen lisääntynyt. Inkerin Kurkela on vetänyt viikoittain naisille jumppaa. Uutena lajina talolla aletaan pelata sulkapalloa.

Kuvassa vasemmalta: Esteri Toivonen, Kerttu Kivelä, Lauri Sippola, Paavo Peurala, Viljami Kivelä ja Vilja Halme kokeilemassa uusia renkaita. (HH)