Leijonien Hyvän Päivä

Mikko Taskinen
HARTOLA

Hartolan Lions clubilla oli lauantaina 7.10. talkoot Hartolan hautausmaalla sijaitsevan Sankarivainaja-patsaan ympärillä. Talkoovoimin asetettiin ja sytytettiin reilut 200 kynttilää lyhtyihin jokaisen talvi- ja jatkosodassa kaatuneen muistoksi. Tällainen jokavuotiseksi muodostunut perinne toteutetaan Hartolassa myös pyhäinpäivänä ja jouluaattona. Kynttilät palavat viikonlopun yli.
Liekin sytyttäminen lyhtyihin liittyi tällä kertaa Lionsien Hyvän Päivään ja sen poikkeuksellisen näyttävään Hyvän Päivän -pääjuhlaan Lahdessa. Suomessa Hyvän Päivää vietetään joka vuosi lokakuun 8. Päivänä. Teemapäivän tarkoituksena on tehdä tunnetuksi paikallista lionstoimintaa ja kertoa klubien monista tavoista tehdä hyvää.
Lionsien valtakunnallinen Punainen sulka –keräys huipentuu samaan juhlaan. Suomen lionsklubien seitsemännen Punainen Sulka –keräyksen tavoitteena on koota kesäkuun 2017 loppuun mennessä viisi miljoonaa euroa nuorten hyväksi Suomessa. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden tiettävästi suurimman varainkeräyskampanjan teemana on ”Tue nuorta itsenäisyyteen”.
Keräysvaroilla lionsklubit ovat sitoutuneet tekemään vähintään 2017 tekoa Suomen nuorten hyväksi yhteistyössä keräyskumppaneiden kanssa. Tekoja kootaan keräyksen verkkosivuille www.punainensulka.fi, missä seurataan kampanjan vaiheita nykyhetkestä aina vuoden 2017 lopulle.
On monta tapaa tehdä hyvää, kuten yksi talkoolainen totesi.