Koulukeskustelun kuumat tunteet

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Viime viikolla Sysmän kunnan kouluverkkoa käsittelevän työryhmän suunnitelma esiteltiin julkisessa kuulemistilaisuudessa. Yhtenäiskoulun aulassa julkituotu sanoma nostatti tunteet kuumiksi kuulijoiden keskuudessa. Tilaisuudessa käsiteltiin Perlacon Oy:n edustajan Jaro Koikkalaisen johdolla kunnanhallituksen nimeämän työryhmän laatimaa suunnitelmaa, missä keskityttiin Nuoramoisten koulun tulevaisuuteen. Suunnitelman vahvana sanomana oli Nuoramoisten koulun lakkauttaminen jo syksyllä 2018. Myös lukion tilanteesta esitettiin muutamia pelottavia arvioita.
Jaro Koikkalaisen lisäksi valmisteltuja puheenvuoroja käyttivät kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvinen, kunnan tekninen johtaja Taneli Rasmus, vt. rehtori Tuula Vuorinen sekä varhaiskasvatuksen vastaava Helena Haavistola.
Mika Järvinen selvitteli puheessaan kunnan n. 1,5 miljoonan euron säästöohjelmaa ensi vuoden aikana, josta hänen mukaansa koulutoimen osuus on vain 12 %. Nuoramoisten koulun lopettamisesta Perlacon on laskenut koituvan kunnalle n. 180.000 euron vuotuisen säästön. Summasta opettajien ja ohjaajan osuus olisi yli 100.000 euroa.
Taneli Rasmus antoi perustietoa Nuoramoisten koulukiinteistöstä, sen nykykunnosta ja tulevista remonttitarpeista. Tuula Vuorinen oli laatinut mahdollisen Nuoramoisten koulun lakkauttamisen jälkeisiä suunnitelmia:  ryhmäkokoja, opettajien tarvetta ja koulukuljetuksia.
Kuulemistilaisuuteen oli saapunut paljon Nuoramoisten koulun oppilaiden vanhempia ja heillä riittikin kysymyksiä päättäjille. Kannanottoja ja kysymyksiä esitettiin kymmenittäin. Muutamia suunnitelmia ja kannanottoja alla.
Nuoramoisten koulun lopettamisen aikataulusta tuli esille muutama vaihtoehto: heti kokonaisuudessaan syksyllä 2018, porrastetusti syksy 2018 ja syksy 2019 tai vuoden viiveellä syksyllä 2019.
Oppilaiden vanhempien mielestä lapset on unohdettu koko suunnitelmassa ja he ovat päättäjille pelkkiä numeroita (Sami Vanhanen). Jyri-Pekka Schildt ihmetteli, pitääkö kunnan tehdä tilinpäätöksessään tulosta ja viittasi vuoden 2017 tilinpäätökseen, mikä näytti noin miljoonan euron ylijäämää. Juhani Stjernvall kyseli tilaisuudessa, paljonko kunta menettäisi valtion tukea, jos oppilaat siirtyisivät Nuoramoisista Kalkkisten kouluun. Leena Uotilalla, Saija Miettisellä ja Heli Kuitusella oli useita suunnitelman yksityiskohtiin liittyviä kysymyksiä.
Seuraavan kerran Nuoramoisten koulun tilannetta käsitellään paikan päällä Nuoramoisissa 10.4.

Muokattu 5.4.18 klo 15.30 Tarkennettu Juhani Stjernvallin lausuntoa.