Kissat koolla

Kaisa Vigman
HARTOLA

Lauantaina 6.4. järjestettiin Hartolan eläinlääkäritalolla Kissojen leikkaus-ja sirutustapahtuma. Tämä oli jo yhdeksästoista kerta ja tällä kertaa paikalle saapui vastuullisia kissanomistajia leikkuuttamaan lemmikkinsä yhdeksän kollin ja kuuden nartun voimin. Lisäksi yksi kissa sai pelkästään sirun.
– Sirutuksen suurin etu on se, että jos kissa pääsee karkaamaan, omistaja ja lemmikki löytävät toisensa mahdollisimman nopeasti, kertoo Eläinsuojeluyhdistysten Kummit Ry:n aktiivi Kristiina Rautio.
Hartolan eläinlääkäritalon tapahtuman järjesti Hartolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys yhdessä Eläinsuojeluyhdistysten kummien kanssa.
– Kaupungeissa kissoja leikkuutetaan aktiivisemmin kuin täällä maalla, sillä kaupunkiasunnoissa elävien sisäkissojen mouruamista ei vain ihmiset jaksa kuunnella, kertoo Kristiina Rautio.
– Maalla asuvien kissojen leikkuutus jää valitettavasti vieläkin usein tekemättä. Tälläkin kertaa ihan sisäkissana oleva, mutta alunperin ulkokissan pentuna syntyneen kissan korvista löytyi myös korvapunkki. Se on hirveän yleinen vapaana juoksevilla kissoilla. Mutta nekin tulivat nyt samalla kertaa hoidettua, kertoo Rautio.
Kissojen leikkuutus on vastuullisen kissanomistajan yksi tärkeimmistä tehtävistä, jotta ei-toivottuja pentueita ei maailmaan syntyisi. Leikkaukset suoritti eläinlääkäri Elina Oros. Toimenpidehuoneessa oli useita kissoja samanaikaisesti toimenpiteiden alla ja huoneessa oli valtaisa tekemisen meininki.
Sivustaseuraajana ja itsekin lemmikkikissojen omistajana huomioni kiinnittyi erityisesti jokaisen kissayksilön arvokkaaseen vastaanottamiseen ja kunnioittamiseen omana yksilönään. Jokaiselle kissalle oli tarjolla hymy, silitystä ja hellitteleviä sanoja.
Leikkaus-ja sirutustapahtumaan oli tullut kissoja myös Hartolan ulkopuolelta, muun muassa Joutsasta ja Heinolasta.

Kuvassa: Misu tuotiin Joutsasta leikattavaksi ja sirutettavaksi. Tässä Misua siirretään varsinaiselle leikkauspöydälle.