Kino Metso Jokirannassa

Hartolan kunnan vapaa-aikatoimi järjesti yhteistyössä MLL:n kanssa elokuvatapahtuman Jokirannassa hiihtolomaviikon torstaina. Keski-Suomen Elokuvakeskuksen kiertävä elokuvateatteri Kino Metso toi nähtäväksi kolme erityyppistä elokuvaa hiihtolomapäivän ratoksi. Ennen ensimmäisen Paddington -elokuvan alkamista Jokirannan eteisessä kävi kuhina yleisön hankkiessa lippuja sekä perinteisiä leffaeväitä.

Hartolan vapaa-aikaohjaaja Anna-Maija Muurinen seurasi tyytyväisenä yleisön saapumista ja kertoi kunnan kehittelemästä ohjelmasta lapsille ja nuorille.

–Pyrimme järjestämään sesongin mukaan sopivia juttuja. Aiempi leffakokeilu syksyllä oli tykätty ja meistä on tärkeää tuoda kulttuuri lähelle. Tavoitteemme onkin suoda kaikille tasapuoliset mahdollisuudet kulttuurin kokemiseen, totesi Muurinen.

Hartolan kunnan yhteistyö muiden toimijoiden kanssa pelaa ja aikatauluja tarkistellaan niin, ettei syntyisi päällekkäisyyksiä. Muun muassa Hartolan Seurakunnan järjestämä talvilomaleiri oli päättynyt juuri ennen elokuvien alkua, joten innokkaimmat ehtivät mukaan sieltäkin.

Iltapäivän startannutta Paddington -leffaa tuli muiden muassa katsomaan hartolalainen Anna Ruoppi AAAA-kerhonsa kanssa, kuten hän itse nauraen ilmaisi. Kerholaisista kolme on Annan lapsia eli Antti, Aino ja Aleksi ja mukaan oli kelpuutettu myös Ainon ystävä Anni. Lasten asettuessa hyville katsomopaikoille äiti Anna kertoi itsellään olevan menossa oikein elokuvien teemaviikko, sillä aiemmin viikolla oli jo nähty Risto Räppääjä -leffa ja vielä oli aikomus mennä aviomiehen kanssa katsomaan Luokkakokousta. Paddington -elokuvan suhteen ”kerholaisilla” ei ollut erityisiä ennakko-odotuksia, mutta ainakin Anna myönsi pitäneensä lapsena Karhuherran hahmosta. RP