Kalkkisten tontut 2019

Kalkkisten kyläyhdistys
KALKKINEN


Harri
ja Päivi Taavilasta Kalkkisten tonttu 2019.
Vuoden tonttu julkistettiin Joulukylä Kalkkinen -tapahtumassa. Arvonimen saa vuosittain henkilö, joka on toiminut Kalkkisten kylän ja kyläläisten hyväksi, sekä toimillaan tuonut esiin kylää myös muualla. Tänä vuonna arvonimi jaettiin yhdeksännen kerran.
Tänä vuonna arvonimen sai kaksi henkilöä koska Harri ja Päivi Taavila tunnetaan kylällä yhdessä toimivana tehokkaana tiiminä. Päivi Taavila toimi yhteensä yli 10 vuotta Kalkkisten koulun vanhempainyhdistyksessä pariskunnan lasten ollessa alakouluikäisiä. Päivi Taavila toimi Kalkkisten Kataja ry:ssä sihteerinä vuodesta 1997 ja puheenjohtajana vuodesta 2014 vuoteen 2018.
Harri Taavilan luottamustoimina on ollut mm. Asikkalan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenyys 20 vuotta joista kirkkovaltuuston puheenjohtajana 10 vuotta. Lisäksi Harri Taavila toimi kunnanvaltuutettuna yhden kauden 2000-luvun alussa. Kalkkisten Osuuspankin hallintoneuvostossa ja hallituksessa Harri Taavila on ollut yli 15 vuotta. Harri Taavila on kuulunut myös Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry:n kylätoimikuntaan vuodesta 2001 vuoteen 2015, jonka jälkeen hän on osallistunut aktiivisesti Kalkkisten sataman talkootöihin.
Tällä hetkellä molemmat kuuluvat Kalkkisten Kataja ry:n johtokuntaan.
Kalkkisten kylään pariskunnan toi sukusiteet Harri Taavilan puolelta sekä kova polte maaseudulla asumiseen kahden, nyt jo aikuisten poikien ollessa pieniä. Harri Taavila kuvaileekin itseään paljasjalkaiseksi Kalkkikseksi. Päivi Taavila taasen on kotoisin Liperistä jossa hänen perheensä asui maatilalla.
Kalkkisiin muutto tarkoitti pariskunnalle myös elämäntapamuutosta, koska muuton yhteydessä he jättivät vakituiset työnsä Keravalla ja perustivat oman yrityksen, Kalkkisten Pihapuun vuonna 1996. Muuttoa maaseudulle ei kumpikaan ole katunut, koska pienessä maaseutukylässä on saanut nauttia niin luonnosta kuin omasta rauhastakin.
Oppilaskunta-aktiiveina toisensa tavaneet Harri ja Päivi Taavila kuvaavatkin ainoana haasteena olleen ne ajokilometrit joita kertyi kuskatessa lapsia harrastusten pariin Vääksyyn. Yhdistystoiminnan suurena innoittajana Harri ja Päivi Taavila pitävät sen tuomaa vastapainoa työlle. Suuren merkityksen saa myös ilon, tekemisen ja erilaisten aktiviteettien tuottaminen lapsille. Kalkkisten Kataja ry:n tärkeinä saavutuksina Päivi Taavila pitää kesällä järjestettäviä yleisurheilukisoja ja talvikauden hiitokisoja. Lisäksi Kalkkisten koululle on lahjoitettu liikuntavälineitä ja järjestetty kyläläisille virkistys- ja uintiretkiä. Kalkkisten Kataja ry valittiin Kunnon kuntalaiseksi 2018 ulkoliikuntapaikkahankkeen valmistuttua. Päivi Taavila oli myös järjestämässä nuorisoseurantalolla äiti-lapsi -piiriä nuorimman tyttären ollessa pieni.
Kalkkisten kylällä asuminen on ollut molemmille antoisaa. He kuvaavat kylän olevan sopivalla palvelutasolla varustettu, eläväinen ja kaikin puolin mukava asustaa. Yhdistystoiminta ja luottamustoimet oman yrityksen lisäksi ovat pitäneet pariskunnan kiireisenä, joskin lasten kasvettua työmäärää vapaa-ajalla on pyritty vähentämään. Harri Taavilan mukaan tosin huonolla menestyksellä koska toisen yhdistysaktiivisuus useimmiten vie molemmat talkoisiin.
Kylällä parin tapaa usein oman yrityksen, Kalkkisten Pihapuu AY:n työkentillä. Työn teon ohella molemmilta liikenee aina aikaa vaihtaa kuulumiset sekä jutella muista päivän polttavista aiheista. Hyväntuulisina, työteliäinä ja yhteisistä asioista innostuvina Harri ja Päivi Taavila tuovat yhdessä paljon hyvää kylälle!
Aiempina vuosina Kalkkisten Tontun arvonimen ovat saaneet teollisuusneuvos Ensio Rapala, pitkäaikainen kyläpäällikkö Heikki Lagom, kyläkauppias Arto Lampinen, Finlandia Uistimen toimitusjohtaja Hannu Kangas, Viini- ja Puutarhatila Pihamaan isäntä Janne Pihamaa, aktiivinen kylän kehittäjä Hellevi Tupala, Mani-Baarin yrittäjä Anitta Pelander sekä aktiivinen kylän kehittäjä ja pitkäaikainen Kalkkisten seudun kyläyhdistys ry:n tiedottaja Aila Tyrni.