Itu loihtii rakkaudella

Rakkaus käsillä tekemiseen, värit, kauneus, into, halu, luovuus. Niistä ovat hartolalaisen Ritva Itu Heinon by itu -käsityöt tehty. Itu palasi juuri Tampereelta Suomen kädentaidot 2014 -messuilta, Euroopan suurimmasta käsi- ja taideteollisuutapahtumasta, tyytyväisin mielin. Kauppa kävi melko mukavasti, mutta ennen kaikkea tilaisuus antoi toivoa tulevasta ja palaute oli erinomaista.

Käsityöt ovat kuuluneet aina Itun elämään, välillä enemmän, välillä vähemmän. Hän on huovuttamiseen hurahtanut, neuloo mielellään Petri-pipoja ja Marko-ponchoja, mutta toki taidot riittävät myös kuvasta tai logosta huovutustyöksi tai neuleeksi asti. Raaka-aineet ovat mahdollisuuksien mukaan kotimaisia ja kaikki kotimaisilta yrittäjiltä hankittuja. Mallit tulevat luovuudesta.

Vaikka Itu pyörittääkin by itu -toiminimeä, kyseessä on ainakin vielä enemmän harrastus kuin leipätyö.

-Vielä on jokunen hattu ja huivi huovutettava ja sukka neulottava, jotta ihan pelkillä käsitöillä toimeentulonsa saisi, Itu sanoo. Esimerkiksi Tampeereella myytyjen tuotteiden hinnaksi tuli parisen euroa tehdyltä työtunnilta, joten kiertäminen turuilla ja toreilla on henkilökohtaista talkootyötä. Jotta se elättäisi, Itun pitäisi yhdistää siihen ammattitaitonsa ja koulutuksensa muun muassa pientalorakentamisesta, taloushallinnosta ja kirjanpidosta. Tämä onkin hänellä mietintämyssyssä ja kehitteillä. Itu ei seuraa työssään muotia, mutta…

-Tämän vuoden ykkösjuttu ovat erilaiset huovutetut huivit. Talven tullen ainakin messuilla ykköspaikan veivät persoonalliset käsin huovutetut Susanna-huopahatut ja Satu-saunahatut.

Entinen vantaalainen hartolalaistui koiransa kanssa kolme ja puoli vuotta sitten. Itu ihastui uuden kotiseudun luontoon. Siitä kumpuaa myös ideoita ja tukea sekä iloa harrastukselle ja myynnille: Itu on muun muassa aktiivisesti mukana Hartola-Sysmän WillaNikkarit-käsityöpiirissä.

Nyt by itun tuotteita on muun muassa tarjolla ravintola Kardemumman joulumyyjäisissä ja talven mittaan monissa muissa tapahtumissa sekä byitu.fi:ssä. Joulukuun 8. päivänä Sysmän kirjakaupan yläkerrassa alkaa aina jouluaattoon asti kestävä by itu -joulumyynti.

-Toivon pääseväni ainakin viime vuoden myyntiin, sillä toistaiseksi kauppa on käynyt vaisummin. Olisi mahtavaa, jos ihmiset ostaisivat lahjaksi kotimaisia ja kotiseudulla tehtyjä Avainlippu by itu -käsitöitä. TK