Hovi juhli rennosti

Hartolan Hovin väki ja vieraat pitivät omat juhlansa viime viikonloppuna. Perjantaista sunnuntaihin jatkuneissa pidoissa riitti erikoisohjelmaa kullekin päivälle – olivathan kyseessä ravintolan viisivuotisjuhlat.

– Olemme halunneet tehdä tästä paikasta oman näköisemme ja teemme niin edelleenkin, kertoi Marko Vacker, paikan toinen omistaja ja se salin puolella hääräävä rento ravintoloitsija. Toisen puolikkaan omistava velipoika Jari hoitaa taas baarin puolen ja on aika velho drinkkimestariksi. Tiskin takana syntyy tarvittaessa vaikkapa omaa erikoisjäätelöä.

Ja hyvin ovat herrat onnistuneet tavoitteessaan. Vai mitä sanotte seuraavasta: ravintolassa on muun aasialainen terassi riipputuoleineen ja esiintymislavoineen. Terassin vierestä löytyy kokonainen rantalentiskenttä. Moisia ei taida muualla Suomessa olla.

Lisäksi veljekset ovat ovat hankkineet asiakkaille runsaasti erilaista viihdykettä  ja tapahtumiakin piisaa jokaiselle päivälle. Salissa on muun muassa elävää musiikkia, tanssia, laulua, viihdyttäviä kilpailuja, kuten tietovisoja, automaattipelejä, jokaviikkoiset torstaipokerit, joihin kävijöitä riittää Sysmästä asti, biljardia ja Nintendo Wi sekä tietysti maksuttomat langattomat nettiyhteydet sekä paljon, paljon muuta.

– Ja uutuuksia on tulossa, lupaa Marko Vacker.

Hän kertoo olevansa iloinen siitä, että he ovat saaneet luotua Hoviin rennon hengen: järjestyshäiriöitä ei juuri ole ja paikkaan tulee mielellään ensikertalainen tai ulkopaikkakuntalainenkin, koska hän tietää olevansa tervetullut. Hovissa ei katsota naapurin ikää, pukeutumista tai kokoa.

Suuri osa asiakkaista on melko tuttua kantaporukkaa, mitä nyt esiintyjät  ja tapahtumat vetävät vieraita kauempaakin. Viime talvi oli Vackerin mukaan aivan kuollut ja kesäkuukin vaisu. Nyt ovat kesäasukkaat alkaneet liikkua.

– Ja kyllä me olemme kovin heidän armoillaan, myöntää Vacker.

Juhlaviikonlopun kohokohtana olivat äidin leipomat kakut. Kakkukahvittelu oli lauantaina. Toki musiikkiakin juhlamenusta löytyi. Perjantaina siitä huolehti Suomen kovimpiin levynpyörittäjiin kuuluva Leimasin, joka tunnetaan eritoten reggae-piireissä Jukka Pojan ja kivikovan Raappanan takaa. Raappana muuten esiintyy taas Hovissa syysmarkkinoiden aikaan. Siinä todellinen helmi enemmän roots-meiningistä pitäville.

Kakkukahvien jälkeen lauantai-iltapäivänä käynnistyivät puolestaan juhlajamit. Illalla oli vuorossa ankaraa juhlintaa erikoisesiintyjien kera.

– Nyt tuntuu aika makeelta, Marko Vacker totesi.

TK