Hiihtämään ja luistelemaan

Hiihtokausi on päässyt alkamaan noin kuukauden myöhässä. Tämän viikon sateet tulevat osittain räntänä ja vetenä, mikä painaa tammikuussa sataneen pakkaslumen kasaan. Etenkin metsissä lunta on vielä hyvin niukasti. Tällä hetkellä hiihtämään pääsee kirkonkylillä ja Sysmässä järven jäällä. Sivukylien ladut odottavat vielä lisälunta.

Jäätilanne sen sijan on erinomainen.

-Kovien pakkasten takia jää on nyt todella sileää. Sysmässä retkiluistelubaanalle voi hyvin mennä tavallisilla hokkareilla, kertoo liikuntapaikkojen hoitaja Jukka Nieminen.

Lähilehti kokosi listan auki olevista laduista, laskettelurinteistä ja luistinradoista. AO-O

Sysmä

Ohrasaari
-Lenkille on ajettu sekä perinteisen että vapaan latu
-Pyryn jälkeen Ohrasaaren latu ajetaan Sysmän laduista ensimmäisenä. Jos mielii hiihtämään heti aamusta, kannattaa suunnata Ohrasaareen.

Majutveden lenkit
-Avattu kahden ja viiden kilometrin ladut
-Lähtö Ohrasaaren rannasta

Jäälatu
-Ala-Vehkajärvellä ja Ylä-Vehkajärvellä molemmissa auki noin neljän kilometrin latu

Retkiluistelubaana
-Noin kolmen kilometrin luistelurata, lähtö Askonrannasta

Nuoramoisten luistinrata
-Nuoramoisten koulun pihassa oleva luistinrata on hyvässä kunnossa

Tekojäärata
-Yhtenäiskoulun pihapiirissä oleva tekojäärata on auki myös vesikeleillä

Hartola

Liikuntamajan ladut
-Liikuntamajalle on ajettu  5 km:n vapaan tyylin latu. Perinteisen latuja ei ole vielä saatu avattua vähäisen lumen vuoksi.

Golf-kentän latu
-Golf-kentälle on avattu vapaan hiihtotyylin latu.

Purnu
-Purnussa on viikonloppuna auki neljä rinnettä
-latuja ei ole vielä ajettu. AO-O

Yksi vastaus artikkeliin “Hiihtämään ja luistelemaan”

  1. Kiitos Lähilehden toimitukselle mieluisasta informaatiosta ja kiitokset Jukka Niemiselle.

Kommentit on suljettu.