Hartolan Yrittäjäjuhlat

Kyösti Piippo
HARTOLA

Hartolan Yrittäjäjuhla la Kar de Mummassa viime lauantaina noudatteli tuttuja latuja. Yrittäjien puheenjohtajan Pasi Jorosen tervetulotoivotuksen jälkeen kukitettiin ja viitoitettiin vuoden yrittäjä Matti Punakallio ja isolla kukkakimpulla muistettiin myös maakunnallista vuoden yrittäjää Pirkko Hämäläistä.
Päijät-Hämeen yrittäjien varapuheenjohtaja Pirkko-Liisa Virtanen totesi puheessaan, että Suomen 100  -vuotisjuhla ja yrittäjyys sopivat hyvin yhteen.
–Itsenäistä Suomea on rakennettu koko ajan pitkälti yrittäjien voimin. Yrittäjä haluaa aina tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja se vie maatamme tehokkaasti eteenpäin.
Virtanen tähdensi nopeasti muuttuvan yhteiskunnan tarvitsevan tehokasta yhteistyötä yrittäjien kesken ja mukaan yhteistyöhön on saatava myös kunnat ja maakunta.

Kunnanjohtaja Merja Olenius kyseli puheenvuorossaan, ovatko Hartola ja sen yrittäjät mukana nousukauden nopeatempoisessa arjessa. Hän toivoi, että kaikki saadaan mukaan kehittämään Hartolaa yhtä köyttä vetämällä ja omaa paikkakuntaa arvostamalla. Yhtenä esteenä Oleniuksen mukaan on muun muassa osaavan työvoiman puute. Myös tämän päivän teknologia ja sähköisten välineiden hallinta on osattava.
Olenius otti puheessaan esille myös yhteiskunnan tämänhetkisen ison asian elikkä sote- ja maakuntauudistuksen. Hän vaikutti hieman huolestuneelta uudistuksen vaikutuksista, vaikka terveyskeskus on toiminut toistaiseksi kohtuullisen hyvin.
–Palvelujen taso hyvinvointikuntayhtymän käsissä huolestuttaa, mutta palvelusetelin käyttöönotto voi pelastaa paljon, koska asiakas voi itse päättää palvelun tarjoajan.
Positiivisina asioina kunnanjohtaja mainitsi Itä-Hartolan vesiosuuskunnan ja Tainionvirran koulun myynnin.
–Yrittäjiä on paljolti kiittäminen siitä, että Hartolan palvelutaso on hyvä. Yrittäjät pitävät paikkakunnan lippua korkealla.
Pitkän linjan yrittäjille luovutettiin juhlassa Yrittäjäristejä. Timantisen ristin sai Hannu Kivinen, kultaisen Jouni Hokkanen ja Timo Lehtosaari sekä hopeisen Pertti Mäkinen.
Yrittäjäilta jatkui puheiden ja palkitsemisien jälkeen illallisen ja musiikin merkeissä.

Kuvassa: Vuoden Yrittäjä Matti Punakalliota onnittelivat kunnanjohtaja Merja Olenius, yrittäjien puheenjohtaja Pasi Joronen ja Päijät-Hämeen Yrittäjien varapuheenjohtaja Pirkko-Liisa Virtanen.