Hartolan Nuori! Hae kesätyötä nyt!

Helena Mäkinen
HARTOLA

Hartolassa kesätöitä haluavalle nuorelle löytyy melko varmasti pesti. Kunnan rakennusvalvontaan otetaan muutama skannaaja ja viheralueille tarvitaan ruohonleikkaajia. Golfille ja päiväkotiinkin tarvitaan todennäköisesti apua. S-Market on jo ilmoittanutkin kesäapulaisten tarpeestaan. Kevään edetessä avoimia paikkoja ilmaantuu todennäköisesti lisää.

-Tänä kesänä homma jämäköityy siten, että jokaisella nuorella on oltava vastuuhenkilö, jolle voi ilmoittaa esimerkiksi sairastumisesta tai jolta voi kysyä muista työhön liittyvistä asioista, kertoi Kati Pietinen Hartolan kunnasta.

Työllistymistä tukevat entiseen tapaan Hartolan kunta, Hartolan Lions Club ja Hartolan Yrittäjät. Nuorelle pitää maksaa kolmen viikon työstä vähintään 550 euroa. Nuoren palkanneelle yrittäjälle korvataan työsuhteen päätyttyä 275 euroa. Työllistetty nuori tuo työsuhteen päätyttyä kuntaan täytetyn kesäsetelin ja tilinauhan tai muun tositteen maksetusta palkasta, jonka jälkeen kunta maksaa korvauksen nuoren palkanneelle yrittäjälle.

Yrittäjä, joka haluaa palkata nuoren, voi ottaa yhteyttä kesätöitä hoitavaan Pietiseen. Kunta ilmoittaa nuorille avoimista työpaikoista, joten yrittäjän ei tarvitse miettiä, mistä työhaluinen nuori löytyisi. Muutakin apua nuoren työllistämiseen Pietinen lupaa tarvittaessa.