Hartolan kansalliset hiihdot

Heikki Helin
HARTOLA

Hartolan Voiman kansalliset hiihdot saatiin lauantaina käydä erinomaisissa olosuhteissa. Pakkasta oli vähän alle 10 astetta ja lumipyrykin tuli vasta seuraavana päivänä.
Maaliin saakka hiihti 76 urheilijaa. Osanottajamäärää pienensi viikonvaihteessa järjestetyt hiihdon SM-viestit.
Oman seuran hiihtäjiä kisoissa oli kahdeksan. Heistä Mika Kantele ja Sini Kantele voittivat oman sarjansa. Sysmän Sisusta kisaan osallistuivat Katri Saavalainen ja Matias Salonen.

Kokenut toimitsijajoukko ja hyvät ladut
Vaikka Hartolassa ei ole monta kilpahiihtäjää, Voimalta löytyy noin 35 hengen toimitsijajoukko, joka pyörittää kansallisia hiihtokisoja. Joukko on pysynyt vuosikausia vakaana. Mukaan on tullut ilahduttavasti muutamia uusia hiihdon ystäviä.
Hartolassa on hyvät ladut. Vuonna 2003 levennettiin latupohjat ja saatiin lenkki valaistua myymällä sähköpylväitä. 45 000 euron hankkeeseen saatiin 30 000 euroa Leader-rahaa ja oma osuus oli 15 000 euroa. Harjulla on edessä vielä vanhan latupohjan levennys.
Hartolan ladut ovat hyvässä kunnossa. Kun Joutsa oli hankkinut muutama vuosi aiemmin latukoneen, saatiin Hartolan kunta hankkimaan vastaavanlainen kone; siitä on jo yli kymmenen vuotta.
Kunta huolehtii normaalisti latujen kunnostuksesta. Hartolan Hiihtoihin ja muihin isompiin hiihtoihin ladut kunnostaa Voiman hiihtojaoston puheenjohtaja Jouko Lehtinen aikaansa säästämättä. Näin taataan että kisoissa on ladut priimakunnossa.
Vuodesta 2002 Hartolan hiihtokisoja järjestämässä ollut Reino Kantele on siirtämässä vastuuta Kai Virtaselle.

Tulokset
1. Kansalliset Hartolan Hiihdot 2.2.2019 (P)

N8 0.7 km P 1) Sanna Elisa Lehtinen HU-46 5.36,4
M10 1.4 km P 1) Aleksi Saarela JoPo 6.19,4, 2) Milo Äyrämö KuoKä 6.50,3, 3) Hermanni Latonummi HU-46 7.06,8, 4) Roni Hynninen HartVo 9.35,2
N10 1,4 km P 1) Jonna Kolari Kajo 7.04,9, 2) Iida Lavia JoPo 7.43,9, 3) Olivia Rantakömi LHS 8.28,4, 4) Milla Virtanen HartVo 9.20,6, 5) Enni Hölttä HartVo 13.52,6
M12 2.8 km P 1) Juho Koskinen HU-46 10.46,1, 2) Aapo Kuronen JIlves 11.11,3, 3) Eetu Vesanen SkiJyväsk 12.33,9, 4) Onni Mäiseli LHS 12.34,0, 5) Jesse Ravolainen Kalske 12.42,4
N12 2.8 km P 1) Sara Tuurinkoski HollNa 12.08,6, 2) Jenna Ravolainen Kalske 12.20,4, 3) Jenna Kolari Kajo 12.36,7, 4) Tiida Palm HartVo 19.56,2
N14 3.5 km P 1) Cecilia Ek SkiJyväsk 13.18,4, 2) Ilona Rantakömi LHS 13.22,9, 3) Elli Lavia JoPo 13.30,0, 4) Kaisa Koivisto KaiVi 14.50,8
M16 8.5 km P 1) Oskari Toivanen LHS 24.49,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtU 25.09,1, 3) Lauri Pulkkinen SkiJyväsk 25.41,7, 4) Ilari Virtanen SkiJyväsk 26.51,4, 5) Pyry Heinonen SkiJyväsk 27.52,9
M14 5.0 km P 1) Jesse Kähärä MikkH 16.12,6, 2) Lauri Mattila KHS 16.39,7, 3) Väinö Koistinen JoPo 21.10,2
M55 5.0 km P 1) Arto Kyngäs HeinIs 15.16,2, 2) Osmo Jahkola EHS 15.17,9, 3) Heikki Roimas KT 15.24,3, 4) Heikki Ruokonen VeVe 15.48,2, 5) Seppo Hurri MikkH 16.42,0, 6) Antero Vesalainen PEPO 16.43,1
M65 5.0 km P 1) Seppo Väisänen PiVe 16.50,0, 2) Kari Ahonen HU-46 17.09,3, 3) Risto Junnonen LaKa 19.51,1
NYL 5.0 km P 1) Sini Kantele HartVo 16.53,1
N20 5.0 km P 1) Hilma Ahonen HmlHS 18.17,2
N18 5.0 km P 1) Elisa Mattila KHS 16.25,0, 2) Roosa Vantaala LHS 16.40,3, 3) Aino Veijalainen KontiolU 18.14,4, 4) Anni Gustafsson HU-46 18.35,1, 5) Katri Saavalainen SySi 18.42,7
N16 5.0 km P 1) Maija Tiainen KerijU 15.46,6, 2) Siiri Rasimus SkiJyväsk 16.55,4, 3) Aino Pääkkönen SkiJyväsk 17.07,8, 4) Kristina Nikkinen KHS 17.56,8, 5) Henna Viitala LHS 17.57,7, 6) Anni Mylläri HeinIs 19.08,3, 7) Hanna Koivisto KaiVi 19.38,0, 8) Iida-Emilia Karhula MikkH 20.10,2
N45 5.0 km P 1) Mirva Pynnönen JoPo 19.14,8, 2) Katja Nisukangas SySi 20.22,5
N55 5.0 km P 1) Tuula Rasimus SkiJyväsk 17.38,8, 2) Eila Jussila SkiJyväsk 18.35,5, 3) Raili Tonteri HartVo 24.00,3
MYL 10.0 km P 1) Mika Kantele HartVo 27.35,4, 2) Jani Heimonen KHS 28.14,8, 3) Valtteri Tapper HartVo 29.05,0, 4) Jussi Tuukkanen SkiJyväsk 29.58,9, 5) Mika Huotari VHS 30.09,3, 6) Matias Salonen SySi 31.32,8
M35 10.0 km P 1) Jukka Mäiseli LHS 32.19,8
M45 10.0 km P 1) Pasi Lounasaho VHS 28.32,2, 2) Kimmo Gynther LHS 29.43,6, 3) Marko Hartonen JoPo 29.54,1, 4) Jan Kiljunen VHS 31.43,0
M20 10.0 km P 1) Patrik Siekkinen JIlves 29.16,2, 2) Juho Mylläri HeinIs 30.55,9
M18 10.0 km P 1) Jussi Hyytiäinen JIlves 28.33,8, 2) Antti Rolig SkiJyväsk 29.05,2, 3) Matias Sippo Kalske 32.02,2

Kuvassa: Hartolan kansallisia vuodesta 2002 alkaen järjestämässä ollut Reino Kantele ja hiihtojaoston nykyinen puheenjohtaja,  latukonetta toistakymmentä vuotta ajanut Jouko Lehtinen sekä Sini ja Mika Kantele, jotka voittivat omat sarjansa.