Esteetöntä luontomatkailua

Kaisa Vigman
HARTOLA

Jukka Parviainen kelaa pyörätuolillaan tietä pitkin, polkua pitkin, silloille ja laitureille. Marraskuun hämäränkosteana aamuna Tainionvirran yläjuoksulla tehdään tutkimusmatkaa. Matkailijat siirtyvät rantaa pitkin kohteesta toiseen ja Jukan pyörätuoli rullaa hyvin kosteassa, lehtien peittämässä maassa.
Liikkellä ovat projektipäällikkö Petri Rissanen ja soveltavan liikunnan apuvälinetoiminnan SOLIA:n apuvälineneuvoja Jukka Parviainen. Molempien työnantaja on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta ry. Se on toteuttamassa EU:n maatalousrahaston rahoittamaa Luonto kaikille- hanketta yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun ja Metsähallituksen Luontopalveluiden kanssa. Tutustumismatkan tavoitteena on selvittää voiko Tainionvirran rakenteiden ja palveluiden ympärille kehittää esteettömän matkailutuotteen.
Esteettömän luontomatkailun asiakkaita löytyisi Suomesta puolisen miljoonaa, mutta palveluita ei juurikaan ole tarjolla. Esteettömyys liitetään sanana liikuntarajoitteisuuteen, mutta tosiasia on, että siitä hyötyvät kaikki muutkin, kuten yhä parempikuntoiset seniorikansalaisemme ja lapsiperheet.
– Palveluita ei ole mietitty kokonaisvaltaisesti erityisryhmille, sanoo Rissanen. – Yleensä tarjolla on vain yksi kohde, jolla näennäisesti hoidetaan esteettömyyden määritelmä. Käytännössä se voi tarkoittaa sitä, että luontoreittiä mainostetaan esteettömäksi, mutta todellisuudessa reitiltä voi löytyä vain yksi lyhyt esteetön pätkä ja erityisryhmäläisen ”retki” on sitten siinä, hän jatkaa.
Kalastusmatkailu mahdollistaisi erityisryhmillekin aktiivisen luontokokemuksen, mikäli vain puitteet olisivat kunnossa. Hartolassa – Tainionvirran yläjuoksulla – on parhaillaan meneillään laitureiden ja tasanteiden kunnostus- ja rakennustöitä. Tilanne on ihanteellinen, sillä juuri nyt voi vielä vaikuttaa tulevien rakennelmien esteettömyyteen – lisäksi Tainionvirran matalat rannat itsessään tukevat sitä. LUKA- hanke on nyt kartoittanut tilanteen ja pallo käytännön toteuttamisten suhteen pyörähtää kunnalle.
– Matalia kaiteita, rannansuuntaisia laitureita ja esteetön puucee, toteaa Parviainen.
-Täällä on valtava potentiaali saada aikaiseksi ihan oikeasti esteetön kalastusmatkailukohde.

Kuvassa: Jukka Parviainen kehoittaa hankkimaan inva-opasteet nelostieltä Tainionvirran yläjuoksun kalastuspaikoille, jotta matkailijat löytäisivät jo nyt olemassa olevat esteettömät kohteet.