Ekaluokkalaisille villasukat

Mika Sankari
HARTOLA

-Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää, lauletaan Pekan&Matin lastenlaulussa.
Perjantaina 30. lokakuuta ei välttämättä jouduttu vielä värjöttelemään kovinkaan kylmissä olosuhteissa. Ensimmäisen luokan oppilaat odottivat luokassaan pyhäinpäivän viikonlopun viettoon pääsyä asianmukaisesti pukeutuneina. Oppilaskunnan jäsenet olivat järjestäneet monenlaista tekemistä Halloween-teeman mukaisesti ja monia hahmoja oli tunnistettavissa. Pientä ohjelmaa oli kuitenkin vielä tarjolla alkuiltapäivän ratoksi.
Koulunkäynninohjaaja Leena Sund oli kutonut villasukat kaikille Hartolan ekaluokkalaisille ja nyt oli vuorossa niiden jakaminen seitsemälletoista paikalla olleelle oppilaalle.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto täytti lokakuussa 100 vuotta. Koko perheen juhlia piti olla Sundin mukaan tiedossa, mutta ne peruuntuivat koronan takia monen muun tapahtuman lailla.
Jotain muuta piti keksiä tilalle, joten ystävälliset liiton ihmiset keksivät Helsingin pääkonttorilla ajatuksen omista villasukista hienon juhlavuoden kunniaksi. Näin projekti siirtyi kuningaskunnassa Sundin hoidettavaksi.
Hartolan MLL:n hallitukseen kuuluva Leena Sund taustoitti koululaisille ennen sukkien jakoa liiton monipuolista toimintaa, johon monet ovat päässeet tutustumaan perheidensä kanssa esimerkiksi leikkipuistotoiminnan ja muskarien parissa.
-Kaikenlaista kivaa tekemistä on lapsille ja nuorille tarjolla, Sund korosti.
Oppilaat näkivät taannoin esimerkiksi “tanssivan sammakon” esityksen.
Jo ekaluokkalaiset kasvavat hieman eri tahtiin, joten vaadittiin aavistuksen verran salapoliisityötä oppilaiden jalkojen koon selvittämiseksi. Tämän osuuden hoiti koulunkäynninohjaaja Pirjo Kiiski, joka sai jonkin syyn varjolla otettua koululaisilta jalkojen mitat ylös. Näin kaikille ekan luokan lapsille saatiin jaettua heille kudotut, juuri oikeankokoiset satavuotisjuhlavuoden villasukat. Näitä kokoonnuttiin vielä lopuksi esittelemään yhteiskuvaan luokanvalvoja Leena-Kaisa Porvarin johdolla.

Leena Sund oli kutonut villasukat kaikille ekaluokkalaisille.