6. lk teki menestysvideon

”Maanantaiaamuna ketutus on suuri, bussiin ehdin juuri ja juuri. Tunnilla pöytään painan pään, ei vois enempää väsyttää.”

Näillä sanoilla alkaa Hartolan Yhtenäiskoulun kuudennen luokan menestyksekäs musiikkivideo 6.luokkalaisten elämää. Video on valittu finalistien joukkoon valtakunnallisessa Kaikki kuvaa –kilpailussa, johon lähetettiin kaikkiaan 250 videota. Kilpailun järjestää tuotantoyhtiö Amazement yhteistyössä Yleisradion kanssa.

Finaali huipentuu palkintogaalaan, joka järjestetään Tampereella lauantaina 14. toukokuuta. Finaali lähetetään TV2:lla seuraavana sunnuntaina, 22. toukokuuta.

Lähes kaikki Hartolan kuudesluokkalaiset ovat lähdössä yhteiskyydillä gaalaan. Tampereella he pääsevät näkemään, miltä oikean tv-ohjelman kuvauksissa tapahtuu.

Menestysvideon resepti lienee se, että kaikki luokan oppilaat osallistuivat videon tekemiseen jollain lailla. Miltä lopputulos oppilaiden mielestä vaikuttaa?

-Laulun piti olla rap, mutta minusta se kuulostaa lastenlaululta, tuumaa Juha Anttila.

Se on totta, ensikuulemalta videossa on jotain samaa kuin Ellassa ja Aleksissa. Pikkukakkosessa esiintynyt parivaljakko on tuttu etenkin Lenni Lokinpoikainen –albumista.

Opettaja Hanna Hämäläinen kertoo, että inspiraatio videon tekemiseen lähti hänelle tulleesta sähköpostista. Kun oppilaat innostuivat asiasta, ryhdyttiin hommiin. Video on oppilaiden itsensä kuvaama ja ohjaama. He ovat myös sanoittaneet kappaleen ja tietysti esiintyvät videolla itse. Taustavoimiin kuuluivat äidinkielen ja musiikin opettajat. AO-O

Käy äänestämässä!

6.luokkalaisten elämää –videon voi käydä katsomassa osoitteessa www.kaikkikuvaa.fi. Videota voi myös äänestää. Äänensä pääsee antamaan, kun klikkaa etusivun yläpalkista Kilpailu-osiosta 2016 ja yleisön suosikki –äänestys. Äänestysaika päättyy perjantaina 29. huhtikuuta kello 16.


1 kommentti

  1. Hienoa! Mahtavaa, toivotan menestystä kisassa!