Hartolan Yrittäjät aamukahvilla09.03.2010 Hartolan Yrittäjät ry. ja Hartolan kunta kutsuivat hartolalaiset yrittäjät ja yrittäjätoiminnasta kiinnostuneet aamukahville Anne ja Kari Haajasen KH-Print Oy:lle viime viikon tiistaina. Kutsun oli ottanut vastaan reilut 20, jota pidettiin kiitettävänä määränä.
Rahoitusasiantuntija Miia Forström Hämeen ELY-Keskuksesta oli kertomassa rahoitus- ja asiantuntijapalveluista yrityksille. Hän kertoi muun muassa yritykselle myönnettävistä kehittämisavustuksista investointeihin.
–Tätä tukea voidaan myöntää silloin, jos kyseessä on merkittävän kasvun tai kehityksen hakeminen yrityksessä. Kasvu voi olla esimerkiksi liikevaihdon kasvu, uuteen teknologiaan panostaminen tai kansainvälistyminen, täsmensi Miia Forström.
Investointitukea myönnettäessä yrityksen sijainti ja koko ovat ratkaisevia asioita. Miia Forström muistutti, että mitään hakemuksen kohteena olevista hankinnoista tai päätöksistä ei saa tehdä ennen hakemuksen jättämistä.
–Ensin hakemus meille, sen jälkeen yrittäjä voi omalla vastuulla toimia. Päätös tulee sitten myöhemmin. Hakemusta voi myös täydentää myöhemmin, muistutti Miia Forström.
Hakemuksen jättämisen jälkeen ELY-keskuksessa se käsitellään ja käydään tutustumassa yritykseen ennen varsinaista päätöksentekoa. Miia Forström muistutti, että Sysmän ja Hartolan alueilla on mahdollista saada yrityksen kehittämisavustusta korotetusti, sillä molemmat kunnat kuuluvat rakennemuutosalueeseen.
Kunnanjohtaja Raija Peltonen kertoi kunnan tilinpäätöksen viime vuodelta jäävän voitolliseksi n. 200.000 euroa.
–Kaikki tulosalueet ovat alittaneet budjetin, totesi kunnanjohtaja.
Kuntaliitoskeskusteluista ja päätöksenteon aikataulusta kunnanjohtaja valotti myös aamukahviväkeä. Hän oli iloinen päätöksentekoilmapiirin muuttumisesta.
–Oman kunnan talous on saatu tasapainoon, johon ovat osaltaan vaikuttaneet poliitikkojen päätökset. Päätöksenteon ilmapiiri on myös muuttunut positiivisempaan suuntaan, iloitsi Peltonen.
Hartolan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Nina Hämäläinen muistutti yhdistyksen jäsenten retkestä Purnuun ensi lauantaina. Lisäksi yhdistys järjestää messuretken Helsinkiin 27.3. Perinteiseen Heinolan kesäteatteriin on yrittäjäyhdistyksen väki lähdössä.
Toimitusjohtaja Anne Haajanen KH-Print Oy:stä kertoi yrityksen toiminnasta aamukahvitilaisuuden aluksi. Yritys on v. 1992 perustettu tekstiilipaino, joka tekee muun muassa liike- ja mainoslahjataloille sekä seuroille ja yhdistyksille painotöitä. Vakituisesti yritys työllistää kuusi henkilöä, mutta juuri alkavan ja heinäkuun loppuun kestävän sesongin aikana yritys työllistää 12–15 henkilöä.
–Konekantaa on uusittu jatkuvasti ja viimeisin painokone ostettiin yritykselle viime vuonna, valotti Anne Haajanen.
Yrittäjäpariskunnalla on vuosien kuluessa muotoutunut selkeä työnjako.
–Me olemme pieni yritys ja pystymme mukautumaan ajan haasteisiin. Asiakaskunta on laaja, joten yhden asiakkaan tuomat muutokset eivät juuri vaikuta, pohdiskeli puolestaan Kari Haajanen.
Yrityksen pitkän historian aikana henkilökunnan vaihtuvuus on ollut pientä, mikä on yksi tärkeä voimavara. Työ on opettanut myös yrittäjäpariskuntaa, jonka mukaan aiemmin hankaliksi luonnehditut työt alkavat tuntua jo helpoilta.
|
Uutisotsikot:
Nimipäiviään tänään 8.9 viettävät: Taimi
|