Lähilehti

Kalhon vesihuoltohanke etenee

20.01.2010
Parin vuoden kuluttua voimaan tuleva jätevesiasetus on antanut vauhtia vesihuoltohankkeille myös Hartolassa. Viime perjantaina Kalhon kyläläiset saivat ajankohtaista tietoa viime keväänä perustetun Etelä-Hartolan vesiosuuskunnan aikataulusta. Vilkkaassa keskustelussa kuultiin asiantuntijoiden näkemyksiä vesi- ja viemärilinjojen suunnittelutilasteesta, aikataulusta ja muutostoiveista.
Alueella on 577 kiinteistöä, joista 211 on Sysmän puolella ja loput Hartolassa.
Alue on jaettu kuuteen lohkoon, joista nyt ollaan toteuttamassa 1-alueen vesi- ja jätevesihuoltoa. Urakkatarjouksia on pyydetty ennakoiden ja varsinaiset kiinteistökohtaiset työt saataisiin alkamaan jo keväällä. 2-alueen suunnitelmat ovat jo käynnissä. Kunta on rakentanut jo 120 kilometriä runkolinjaa koko suunnitelma-alueella, joka on jaettu kuuteen alueeseen. 1-alueen vaikutusalueella on 82 kiinteistöä.
Vesi otetaan Hartolan keskustassa terveyskeskuksen läheisyydestä sijaitsevasta vedenottamosta. Hartolan kunnan tekninen johtaja Antti Kailio muistutti, että pohjaveden laatua tarkkaillaan säännöllisesti.
Tiedotustilaisuudessa kuulijat saivat seikkaperäistä tietoa muun muassa hankkeen etenemisestä, kustannuksista, pumppaamoista ja sähkönkulutuksesta.
Kuulijoita kiinnosti myös kustannukset verrattuna kiinteistökohtaisesti rakennettavaan jätevedenpuhdistamoihin.
Antti Kailio pitää liittymistä toivottavana ja että mahdollisimman moni käyttäisi tätä mahdollisuutta.
–Yksikin poisjäänyt nostaa muiden kustannuksia. Liittymä nostaa varmasti kiinteistön arvoa enemmän, kuin siihen mennyt investointi, muistutti Antti Kailio.
Todelliset kustannukset liittymää kohden ilman valtion tukea ovat 8000 euron luokkaa. Avustus voi olla 30% tai alhaisempi.
–Jos osuuskunta saa avustuksen, jota on haettu lokakuussa, tiedetään liittymän lopullinen hinta. Kustannukset 30 %:n avustuksella jäänevät 6600 euroon kiinteistöä kohden, jota voi pitää edullisena, muistutti Hannu Kytölä Insinööritoimisto MVT Oy:stä.
Juhani Talikka Pohjois-Hartolan vesiosuuskunnasta muistutti myös liittymisen tärkeydestä.
–Olisi hyvä, että mahdollisimman moni liittyisi. Tällöin kustannukset saadaan kiinteistöä kohden pienemmäksi. Meillä käyttäjät ovat tyytyväisiä, eikä ongelmia ole ollut, kehui Talikka.
Vesiosuuskunta lähettää tammi-helmikuun aikana tiedotteen kaikille Hartolan puolella sijaitseville kiinteistöille, jotka sijaitsevat suunnitelma-alueilla 2–6. Kirjeessä kerrotaan hankkeen etenimisestä näillä alueilla.
Uutisotsikot:
Nimipäiviään tänään 8.9 viettävät: Taimi