Lähilehti

Ministeri Mauri Pekkarinen Sysmässä

28.05.2008
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen piipahti viime perjantaina Sysmässä Virtaankosken voimalaitoksella.
Pienvesivoimayhdistys ry:n edustajat toivoivat ministeriltä myötämielistä suhtautumista pienvesivoimaloiden tukemiseen. Ministeri muistutti, että jo nyt piensähkön tuotantoa tuetaan.
–Esimerkiksi viime vuonna tuettiin 114 laitosta. Jatkossa sama tukimuoto säilyy ja ehkä toinen tukimuoto etsitään kesän aikana. Mahdollisesti se voisi olla investointitukea tai syöttötariffin kautta tulevaa tukea. Erityisesti uusiutuvan energian tuotantoa tuetaan, Pekkarinen valotti.
Pienvesivoimalaitosyhdistys ry:n edustajat kertoivat, että hyödyntämätöntä vesivoimaa olisi saatava käyttöön ja tähän he toivoivatkin tukea. Voimaloiden kapasiteetti käy vajaalla ja pienillä muutoksilla ja investoinneilla olisi mahdollista tätä kapasiteettia nostaa. Virtaankosken voimalaitoksen kunnostusmahdollisuuksia tuotiin tilaisuudessa esille.
Pienvesivoimayhdistyksen puheenjohtaja Matti Tammivuori kertoi, että Virtaankosken voimalaitos on kunnostettu puoliautomaattiseksi parisen vuotta sitten.
Vierailu oli Virtaankosken voimalaitoksella viime perjantaina. Matti Tammivuoren lisäksi puheenvuoroja käyttivät kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki ja kunnallisneuvos Erkki Stjernvall. Kitkiöjoki toivoi Pekkariselta myönteistä suhtautumista pienten kuntien asioita kohtaan. Kitkiöjoki kertoi, että Sysmä haluaa olla itsenäisenä kuntana ja toivoi, että siihen olisi aito mahdollisuus jatkossakin. Stjernvall puolestaan kertoi alueen ja mm. voimalaitoksen historiasta.
Paikalla oli kunnan edustajien lisäksi Virtaankosken Voimalaitoksen omistajia sekä Pienvesivoimayhdistys ry:n edustjia. Virtaalta ministeri Pekkarinen jatkoi matkaansa Sysmän kunnanvirastolle, jossa hän osallistui Keskustan Sysmän kunnallisjärjestön tilaisuuteen.
Uutisotsikot:
Nimipäiviään tänään 28.1 viettävät: Kaarlo, Kalle, Kaarle, Mies