Kuukausi: huhtikuu 2021

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Pankinjohtaja Päivi Virolainen jää eläkkeelle 1.6. liki 40 vuotta Osuuspankki -järjestössä kestäneen työuran jälkeen. Ennen varhennetulle eläkkeelle siirtymistään hän pitää vuosilomansa, joten viimeinen työpäivä Järvi-Hämeen Osuuspankissa on tämän viikon perjantai.

Kauppaopiston jälkeen vuonna 1982 Päivi pääsi heti töihin Jokioisten Osuuspankkiin.
Työpaikka Jokioisissa oli perusteltua, sillä hänen miehensä Hannu opiskeli paikkakunnalla maatilateknisessä koulussa.

Paluu Sysmään tapahtui v. 1984 ja työpaikka järjestyi Hartolan Osuuspankkiin. Seuraavana vuonna pankinjohtaja Arvi Taurama houkutteli Päivin Sysmän Osuuspankkiin töihin ja se polku on jatkunut tähän päivään saakka vaikkakin muutamien pankkifuusioiden kautta.

– Kauppaopiston jälkeen mietin työpaikkaa matkailun parissa, mutta nämä pankkityöt sattuivat aina luiskahtamaan kohdalle sopivissa paikoissa. Tärkeintä on se, että minulla ei ole ollut koskaan työtöntä päivää.

Päivi Virolaisen työt pankissa ovat olleet moninaisia ja siitä hyvänä todisteena ovat hänen virkanimikkeensä; palveluneuvoja, projektipäällikkö, pankinjohtaja, asiakkuuspäällikkö ja lopussa uudelleen pankinjohtaja. Koko Päivin työuran ajan muutokset olivat arkea pankkimaailmassa, aluksi maltillisempia mutta viime vuosina nopeita.

– Vaikka muutoksia riitti, niin muutamat elementit olivat vakioita – mukavat asiakkaat ja erinomainen henkilökunta.
Suurin muutos tapahtui pankkifuusion muodossa vuonna 2015. Päivi oli alusta pitäen fuusion kannalla.

– Näytti selvältä, että pienet pankit eivät pärjää ja vahvuuden hakeminen suuruuden kautta oli välttämätöntä. Ennen samoja byrokratian vaatimia asioita tehtiin meilläkin kolmessa paikassa, nyt jatkossa vain yhdessä. Nykytilanne ”riittävän suuri, mukavan pieni” kuvaa Järvi-Hämeen Osuuspankkia hyvin.

Toinen suuri muutos on tapahtunut nettimaailman yleistymisen myötä. Osuuspankin konttoreissa asioivien asiakkaiden määrä vähenee joka vuosi yli 20 %, palvelut siirtyvät verkkoon. Myös isot pankkikonttorit alkavat olla turhia, sillä työt tehdään netin kautta omissa työhuoneissa.

– Viimeisten 8 vuoden aikana on digiloikkia otettu enemmän kuin edellisten 30 vuoden aikana.

Päivi Virolaisella ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia eläkepäivien varalle, mutta runsas harrastustoiminta yhdessä Hannun kanssa täyttää ajan. Laskettelu talvella, moottoripyöräily kesällä, iso omakotitalo ja iso piha, runsas yhdistystoiminta sekä tietysti Päijänne.

Johanna Halme
HARTOLA

Hartolan Ylemmäisten vanhalla kansakoululla on parina viime tiistaina ollut kevättä ilmassa. Ylemmäisten maa- ja kotitalousseuran aktiivit ovat olleet pönttötalkoissa, jotka huipentuivat suosittuun pönttöarvontaan somessa.
Idea linnunpönttöihin tuli osa-aikaiselta hartolalaiselta Pia Nybergiltä ja touhukkaat kyläläiset tekivät sen haastavimman työmatkan: tuumasta toimeen.

Tinttien talotehtaan toimintamalliksi valittiin elementtituotanto ja oikean mittaiset seinät ja katot sahasi Mauri Kultanen. Tarvikkeet kärrättiin koululle ja tuotantolinja oli pian pystyssä. Akkuporakoneet lauloivat ja käden käänteessä alkoi valmiita pönttöjä syntyä.

Kolmisenkymmentä torppaa myöhemmin kyläläiset pohtivat, että onpas näitä! Kaikille riitti pönttöjä ripustettavaksi ympäri Ylemmäisten kylää, kuin myös yhteisen tapaamispaikan, eli Ylemmäisten koulun ympäristöön.

Valmiita pönttöjä juhlittiin grillaamalla makkaraa ja kehumalla omaa ahkeruutta kahvikupposten ääressä.

Pönttötalkoista oli porukalle tullut niin iloinen mieli, että heräsi idea myös pönttöjen lahjoittamisesta muillekin hartolalaisille. Tavaksi keksittiin facebook-arvonta Hartolan puskaradiossa. Arvontaan osallistui n. 180 kommentoijaa ja arvottavaksi tuli seitsemän pönttöä.

Virallinen arvonta suoritettiin nostamalla voittajien nimilaput rasiasta ja onnetar suosi niin hartolalaisia kuin vapaa-ajan asukkaitakin. Arvonnan päälle juotiin voileipäkakkukahvit ja suunniteltiin seuraavia projekteja.

Se, kuka sanoo, että maalla ei tapahdu mitään, ei katso tarpeeksi tarkkaan. Maalaiskylissä käy pulina ja pöhinä, kuin linnunpöntöissä kevätaikaan konsanaan. Ylemmäisillä pohdittiin, että ikäviä asioita tapahtuu muutenkin, mutta iloisia asioita voi tehdä helposti itse ja kivalla porukalla.

Kuvassa: Ylemmäisten koulun rappusilla ylävasemmalta lukien Pentti ja Marja-Liisa Kultanen, Heikki Starkkila, Mauri Kultanen sekä Marja, Olli ja Pepe Niilahti.

Kyösti Piippo

Pyöritimme 90-luvulla ikiomaa paikallisradiota, Päijänneradiota. Kymmenvuotinen rupeama oli mielenkiintoinen ja jätti jälkeensä paljon hauskoja muistoja.

Päijänneradion ensimmäinen lähetys tapahtui joulukuussa 1989 ja päättyi Lintan toivekonserttiin vuonna 2001. Taloudellisessa mielessä paikallisradio ei ollut kannattava bisnes. Saimme toki myydyksi päivittäisiin ohjelmiin mainoksia, mutta niiden tuotto oli pois lehti-ilmoituksista. Yhteismitallisesti mainostuotot jäivät entiselle tasolle.

Vuonna 1992 vähensimme ohjelmatuotantoa ja teimme vapaaehtoisvoimin kesäradiota. Muutama vuosi myöhemmin teimme yhteistyöspimuksen lahtelaisen Radio Ysiysin kanssa ja releoimme sen ohjelmaa eteenpäin Päijänneradion taajuudella 94.9 Mhz. Oma tuotanto taisi loppuvuosina käsittää Lintan toivekonsertin lisäksi vain muutamia yksittäisiä ohjelmia. Viimeiset vapaaehtoiset mohikaanit studiossa olivat Pasi Lind, Antti Tapanila, Ilkka Serra, Pauli Nurminen, Tapani Häkkänen ja Kari Halme. Muita paikallisia toimittajia olivat Tuire Äikäs (tietokilpailut) ja Kari Piitulainen (kuntaradio yhdessä allekirjoittaneen kanssa).

90-luvun alussa paikallisradiotoiminta maistui ihan työltä. Menin studioon muistaakseni klo 07.00, tutkiskelin ääneen päivän lehtien uutistarjontaa, kerroin säätiedot ja soittelin hyvää musaa. Tiesin, että Reijo Oinonen ajeli samaan aikaan töihin Judinsalon suunnalta ja toivottelin säätiedotuksessa sinne päin aina aurinkoisia kelejä. Siitä tuli hyvä vitsijatkumo.

Lintan toivekonsertti oli ihan oma lukunsa. Kymmenen vuoden aikana ohjelma synnytti monia hyviä radiosuhteita, kun muutamat soittajat tulivat linjoille jokaikinen viikko. Puhelut olivat pääosin asiallisia, mutta tokihan joskus perjantaipullon jälkeen soittajat olivat melkoisissa fiiliksissä. Studiossa ei aina ollut kiireen takia mahdollista tsekata etukäteen saapuvia puheluita ja liian ”paksujen” yhteydenottojen jälkeen oli pakko iskeä luuria korvaan suorassa lähetyksessä.

Pääkuvassa: Kyösti Piippo (oik.) ja Joni Heinonen.

Sysmässä on monta hyvää asiaa, mutta kuten kaikkialta, myös täältä löytyy kehittämiskohteita. Varsinkin näin kuntavaalien alla tulee paljon tärkeitä teemoja esiin, mikä on toimivan demokratian kannalta tärkeää. Uusi koulurakennus, koulukiusaaminen sekä yleisesti kuntapolitiikan ilmapiiri ovat nousseet keskeisiksi puheenaiheiksi.

Näin nuoren näkökulmasta on hämmentävää ja surullistakin huomata, miten aikuiset ihmiset näyttävät nuoremmilleen mallia nettikeskustelun ihmeellisessä maailmassa. Kärkäs puskaradiokulttuuri on toksista ja ruokkii vihaa ympärilleen. Ehkä juuri siksi en halua omissa teksteissäni korostaa Sysmän negatiivisia puolia – niitä tuodaan joka tapauksessa esiin. Epäkohdat, joista yksi kriittisimmistä on koulukiusaaminen, eivät kuitenkaan korjaannu hiljenemällä vaan päinvastoin kissa tulee nostaa pöydälle. Asioihin tulee puuttua eikä niitä pidä jättää levälleen. Itseenikin hienovaraisen kiusaamisen kohteena oleminen on jättänyt jälkensä. Tulee muistaa, että yksikin kiusattu on liikaa – oli kiusaaminen sitten fyysistä tai henkistä, nettiin tai muuhun ympäristöön sijoittuvaa. Puuttumisprosessi ei ole helppo, mutta se on välttämätön. Kyse on ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Toinen asia on sitten se, millä tavoin se kuuluisa kissa nostetaan pöydälle. Voisiko keskustelua käydä rakentavasti niin, että jokaisen olisi turvallista osallistua siihen? Tällä hetkellä monet somekeskustelut työntävät luotaan pois niiden hyökkäävyyden vuoksi. Tärkeä sanoma voi jäädä sanomatta sen takia, että pelkää tulevansa häirityksi ja hiljennetyksi. Tulenarka asia lakaistaan maton alle, koska ajatus vihapuheen ja häirinnän kohteeksi joutumisesta pelottaa. Tuntuu siltä, ettei itse aiheella aina ole merkitystä, kunhan oman viestinsä ilmaisee vain mahdollisimman kovaa ja rumasti. Tätäkö me haluamme julkiselta dialogilta?

Eräs entinen opettajani on hyvin todennut, että asiat eivät ratkea puskaradiossa, koska ne ratkeavat muualla. On hyvä, että asioista keskustellaan, mutta jatkuva riidanhaastaminen ja tahallinen provosoituminen syövät kaikkien keskusteluun osallistuvien voimavaroja. Miten olisi kunnioittavampi keskustelukulttuuri niin politiikan kuin muidenkin aihepiirien osalta?
Toivon, että synnyinkuntani saa valtuustoonsa päättäjiä, jotka laittavat sysmäläisten ja Sysmän edun prioriteetikseen niin, että kaikenikäisillä olisi täällä hyvä asua ja elää. Korjataan epäkohtia ja pidetään yllä hyvää.

P.s. En ole tällä hetkellä mihinkään ehdolla, mutta toivotan kaikille ehdokkaille jaksamista vaalityöhön.

Emilia Junnila
opiskelija, Helsingin yliopistosta

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmäläinen Ville Ruppa perusti vaimonsa Niinan kanssa vuonna 2018 Verkkosaaren Pelti Oy -nimisen yrityksen. Nimensä mukaisesti yritys tekee etupäässä peltitöitä, mutta muukin rakennustoiminta kuuluu yrityksen toimialaan. Talvisaikaan Yritys työllistää yhden ulkopuolisen työntekijän, kesäaikaan useampia.

Villen ja Niinan yritys on nimenä vielä nuori, mutta kaikki paikkakuntalaiset ovat oppineet tuntemaan vuosien saatossa Villen intohimoisena kalastajana.

– Olen kulkenut kalassa isän mukana pienestä pitäen. Troolia vedin Kääpän Ekin kaverina kuuden kesän ajan, tunnustaa Ville.

Käytännössä Villen kaikki vapaa-aika kuluu kalastuksen merkeissä ja Niina -vaimokin on mukana työajan sallimissa puitteissa.

Kalastusvälineet vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Avoimilla vesillä kesällä Ville harrastaa vapakalastusta tai vetouistelua. Verkkoja lasketaan veteen vain keväällä ahvenkudun aikoihin. Monet mukavat kalatapahtumatkin järjestetään kesällä. Ville toimii sekä Sysmän Urheilukalastajien että vetouisteluporukan puheejohtajana ja kyseisten järjestöjen puitteissa on useita tapahtumia kesän mittaan. Kiinnostavaksi tapahtumaksi on noussut myös Molskaus, mikä käsittää neljä osakilpailua.

Talvi on verkkokalastuksen kulta-aikaa.
Kulunut talvi on kohtuullisen hyvä saaliiden valossa, kuhaa ja madetta nousi jäälle ihan riittävästi. Talvisaikaan Ville tietysti käy myös pilkillä, varsinkin mateen pilkinnällä on pitkät perinteet.
Oman lukunsa kalastuvuoden kiertoon kuuluvat Lapin kalareissut. Ainakin kaksi kertaa kesässä Ville suuntaan viikon ajaksi kavereineen matkansa Lappiin, Tenolle ja Inarin Muddusjärvelle. Aivan viime päivinä on lehdistössä ollut Villelle ikäviä uutisia -Teno ollaan rauhoittamassa kalastukselta ensi kesäksi.

– Jos näin käy, etsimme uuden paikan joltakin pikkujärveltä. Sieltä löytyy hyvin rautua!
Tenolta tarttui uistimeen koukkuleukainen lohi vuonna 2018, joka painoi 19,2 kiloa. Kalakaverina oli Sami Rellman. Seuraavana kesänä suurin lohi painoi n. 13 kiloa. Viime kesän saalis jäi yhteen tirriin.

Tulevaisuuden suunnitelmat ovat Ville Rupalle selvät. Toimintaa kehitetään niin työelämässä kuin kalastuksenkin parissa vapaa-aikana.

– Tuskin tuo kalastus loppuu koskaan, on se niin verissä.