Kuukausi: maaliskuu 2021

1.

Olipa eilen kumma päivä! Oli melkoinen ruuhka tiellä, joka tulee mäkeä alas Öljymäeltä Jerusalemiin. Vain yksi elukka, aasi, mutta kansaa tien täydeltä. Maassa oksia ja lehtiä, ja kummallisinta; jopa viittoja hiekassa ja pölyssä.

Sen aasin selässä istui mies, jonka jalat viistivät maata. Hiljainen mies. Sitä enemmän ääntä lähti muusta porukasta. ”Hoosianna Davidin Pojalle!” Mitä ihmettä sekin tarkoitti?

2.

Naapurini ovat kummaa väkeä. Aika vanhoja ja vähän höpsähtäneitä. Aikoinaan talossa oli paljon porukkaa happamattoman leivän juhlaa viettämässä. Oli iso lapsilauma ja sukulaisia. Nykyään ei ole enää ketään, mutta kaipa vaimo vanhasta tottumuksesta on touhunnut aamusta iltaan. Taitaa valmistella suurtakin tarjoilua yläkerran saliin, vaikka ketään ei ole tulossa. Mies lähti juuri hakemaan kaivolta vettä. Outoa sekin, sehän olisi naisten hommaa. – Oho, vieraita taitaa sittenkin tulla. Ensin kävi kaksi miestä, ja nyt heitä lappaa iso lauma, toistakymmentä. Mistä ne siihen tupsahtivat? No, kannatti varata leipää ja viiniä.

3.

Pitäisi kieltää yölliset oleskelut täällä Getsemanen puutarhassa. Ties mitä hämäräperäistä porukkaa täällä piileksii puiden keskellä. Minä olin ihan laillisella asialla, koska olen puutarhuri ja minun piti haravoida paikat kuntoon ennen sapattia. Kolme miestä oli täysin väsähtänyt kiven kupeeseen. Kuorsaus raikui. Olivatko juhlineet liikaa? Mutta yksi näkyi olevan polvillaan jonkin matkan päässä. Mikä sitä miesparkaa oikein vaivasi? Jokin hirveä ahdistus se taisi olla. Ihan niin kuin hänen yläpuolellaan olisi näkynyt valoa. Kuu? Mutta eihän nyt ollut kuun aika…

4.

Vaikka oli jo myöhä, täällä ylipapin pihalla oli vielä väkeä lämmittelemässä nuotion äärellä. Oli sotaväkeä ja joutoväkeä, oli meitä palvelijoita. Jaha, joku partio marssi portista sisään. Taisivat retuuttaa jotakin miesparkaa. Ei mutta sehän oli se opettaja sieltä Galileasta. Mitä kummaa? Miksi hän oli täällä vartioituna keskellä yötä? Entä kuka oli tuo uusi tulokas, joka nyt hieroi käsiään tulen lähellä? Hyvänen aika, eikös se ollut yksi tuon opettajan seuraajista?

Sanoin hänelle topakasti: ”Sinä olet tuon vangitun miehen kannattaja!” ”Enkä ole! En ole ikinä nähnytkään häntä!” ”Höpsis”, sanoi joku vieressäni. ”Johan sen kuulee puheestakin! Galilean mongerrusta…” ”Älkää höpöttäkö! Entä jos olenkin galilealainen? En kai silti voi kaikkia meikäläisiä tuntea. Vannon etten…” Lause katkesi kesken. Hän tuijotti jonnekin kauemmas, ja siinä samassa hän syöksyi tiehensä, ulos portista. Olisin voinut vannoa, että hän itki, iso mies. Miksi?”

5.

Minä olen tietenkin roomalainen. En ikinä opi ymmärtämään näitä juutalaisia. Aina vouhottamassa jotakin. Pitikö nytkin aamuvarhaisella hätyyttää Pilatus vuoteestaan tuomitsemaan tätä repaleista veristä miestä? Jonkinlaista kuulustelua Pilatus taitaa tuossa yrittää, mutta tänne asti en erota sanoja. Onko niitä edes? Taitaa olla aika tuloksetonta hommaa. ”Juutalaisten kuningas”. Kapinastako häntä syytetään? Ei hän kyllä kapinan lietsojalta näytä, hyvinkin säyseän oloinen. Barabbas?! Ahaa, Pilatus yrittää käydä kauppaa. Selvästi hän haluaisi säästää tuon rääpäleen ja vapauttaa hänet. Ei voi olla totta! Rahvas haluaa vapaaksi Barabbaan, etsintäkuulutetun kuuluisan roiston. ”Ristiinnaulitse!” Miksi? Vapauta rosvo ja ristiinnaulitse kuningas? Onko tuo rahvas järjiltään?

6.

Tämähän on rutiinia. Tai ainakin sen pitäisi olla. Pitkästyttävää ja inhottavaa istua tässä vartioimassa kärsiviä, jotka taatusti eivät mihinkään karkaa ristiltään. Tuolla keskimmäisellä on ällistyttävän monta saattajaa. No, naisiahan nuo kyllä etupäässä ovatkin, vain yksi nuori parraton juippi. Miten nuo naulitut vielä jaksavat jaaritella ristillä^? ”Vielä tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa.” Hourii. ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” No, sitä sopi kyllä kysyä. ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.” Tuon merkillisempää en ole kuullut. Miksi se kuulostaa niin rauhoittavalta huolimatta tästä karmeudesta?

Pam! Pimeys! Mitä tapahtuu? Apua! Ai niin, eihän roomalainen sotilas voi pelätä. Kylmä vain kalisuttaa hampaita. – Kuollut? Kuollut. Ei tuo vainaja kyllä ollut mikään tavallinen tallaaja, eikä ainakaan rikollinen.

7.

Minä olen siitä outo tapaus, että minulla on koira. Siis ihan oma lemmikkikoira, ja itse minä sitä ulkoilutan. Se on terveellistä. Olin siis ulkona aamuvarhaisella. Sapatin jälkeen koiralla on tavallistakin kovempi kiire ulos. Miten me nyt tänne hautojen lähelle eksyttiin? Eikö tuo ole juuri se Josef Arimatialaisen hauta, johon toissa yönä kuulemma yks kaks haudattiin joku. Ei se Josef ollut, hänet näin eilen ilmielävänä synagogan edustalla. Kukahan…? Millaista huolimattomuutta! Hautaa ei ole suljettu! Vai onko se uudestaan avattu? Kas vain, muitakin on liikkeellä näin aamuvarhaisella. ”Miten ihmeessä me naiset saamme kiven pois haudan suulta?” Aioin huutaa: ”Ei teidän tarvitsekaan. Se on jo poissa”, mutta naiset olivat jo itsekin sen huomanneet. Aran oloisesti he kurkistivat sisään, ja hetken kuluttua he ampaisivat tiehensä kuin noidutut. Olivatko he nähneet aaveen?

Ja nyt ihan yksinäinen nainen. Hyi sentään, tuohan on se Magdalan Maria, josta niin paljon puhutaan. Hän itkee. Mistä puutarhuri tuohon yhtäkkiä putkahti? Maria polvillaan:”Rabbuuni!” Siis mitä? Miksi koirani ei hauku? Se on ihmeen rauhallinen. Ei tuo mies ole puutarhuri… Minä lähden pois.

Seuraavana päivänä kuulin sen. ”Hän on ylösnoussut!” Oppilaat sitä puhuivat. ”Kristus on ylösnoussut!”

Ulla Virkkunen

SIVA – Sivalla paremmin!

Helena Mäkinen
HARTOLA, SYSMÄ

Meitä monia harmittaa yksi asia: keksimme vasta jälkijunassa, mitä olisi pitänyt vastata meille heitettyyn läppään. Sietämättömän harmillista! Ärsyttävä kärpäsen surina on jo lakannut, kun vasta löydämme lätkän. Tämä on erityisen totta somemaailmassa, jossa virtuaaliakrobatia helposti kiihdyttää sanallista vääntöä huippukierroksiin. Mikä avuksi?

Yhdysvalloissa tehtiin v. 2016 merkittävä tutkimus (tosin vain englanninkielellä ja sähköpostitse) koskien 63:n maan kansalaisten empatiakykyjä. Maamme sijoittui huonoimmasta päästä lukien kuudenneksi. Jos tähän merkittävään tutkimusaiheeseen perehdyttäisiin tänä päivänä uudelleen, olisi Suomi varmasti ohittanut huonoimmuudessa Liettuan, Venezuelan, Viron, Puolan ja Bulgarian, joiden varjoon se jäi v. 2016. Mistä muusta syystä Suomi olisi jo neljäntenä vuonna peräkkäin valittu maailman onnellisimmaksi maaksi?

Kysykäämme itseltämme, mistä kumpuaa ehdottomin, suurin onnentunne. Jokainen totuutta rakastava vastaa: vahingonilosta. Suomessa on aina osattu tuulettaa ja ilakoida, kun ystävältä katkeaa hammas.

Viime vuodet ovat olleet todellista sometuksen voittokulkua kaikilla elämänaloilla. Erityisen nopeaa kehitys on ollut Yhdysvalloissa. Donald Trumpin menestyksekäs presidenttikausi perustui puhtaasti yhteen kivijalkaan: ylivertaiseen twittertiedotukseen. Sen rinnalle ei kukaan kaivannut mitään kansakunnan tila -puheita tai muita pitkästyttäviä jorinoita. Trumpin tviiteistä ei puuttunut ilkeyttä, vastustajien mollaamista ja vähemmistöjen solvaamista. Niissä paneuduttiin kaikkein tärkeimpään kompastumatta lillukan varsiin, kuten esimerkiksi tutkimustietoon tai tosiasioihin. Koko maailma seurasi tuuttausta henkeään pidätellen ja jakoi ja odotti kiihkeästi uusia viisauden sanoja.

Meidän sometuksessamme on todella paljon kehittämisen varaa. Tärkeintä on tiedostaa, että ketään ei kiinnosta pitkäveteinen eli asiallinen keskustelu, tosiasioiden punnitseminen ja varsinkaan kuuntelu. Nyt tarvitaan niitä, jotka haluavat olla esillä, puheiden ja mielipiteiden keskiössä, politiikan huipulla ja nauttia täysillä somehuomiosta – hinnalla millä hyvänsä.

Paitsi että Lähilehti tarjoaa nyt erittäin edullisesti oivan avun mesoamiseen. Tarkista oheisesta mainoksesta palvelua koskevat tarkemmat tiedot – ja pysyt huipulla!

Mika Sankari
HARTOLA

Tiina Edelman oli ollut kylässä tuttavallaan Opintiellä. Kylästä lähdettyään hän huomasi kauhukseen viereisen rivitalon olevan tulessa.
Hän otti muutaman askeleen taakse, laski kassinsa maahan ja soitti hätänumeroon 112.
Hätäpuhelu vastaanotettiin perjantaina 5. maaliskuuta kello 16.13.
Tilanne oli epäselvä. Oliko asukkaita sisällä? Kuinka heidät saisi ulos?
Hätäkeskus ohjeisti, ettei savuun saisi mennä. Puhelukin katkesi välillä, mutta Edelman sai kerrottua uudelleen tarkempia tietoja hätäkeskuksen päivystäjälle. Ikuisuudelta tuntuvan ajan hän jyskytteli ovilla. Savun määrä lisääntyi ja hänen oli suojauduttava huivilla. Asukkaat uskalsivat onneksi tulla oville ja saivat näin mahdollisuuden pelastautua.
Vartin sisään soitosta palopaikalle saapui Hartolan yksikkö.
Järkyttyneet asukkaat pääsivät turvaan viereiseen rivitaloasuntoon, jossa rouva aukaisi oven kotinsa juuri menettäneille.
-Lämpökeskus saattoi säästyä, koska isännöitsijä ehti ajoissa paikalle saatuaan puhelun toiselta naapurilta, Edelman kertoo.
Onnettomuuspaikan lähistöllä olevia voidaan velvoittaa auttamistyöhön. Näin esimerkiksi kattorakenteiden purkamisessa tehtiin.

-Sivullisia kertyi paikalle jossain määrin, lähinnä katselemaan, Edelman toteaa.
Hän on joutunut kohtaamaan aiemminkin onnettomuustilanteita ja olemaan mukana esimerkiksi alkusammutuksessa.
-Kyllä niistä sellainen arpi väkisinkin mieleen jää ja tällainen mielenhaava aukeaa tämänkaltaisissa tilanteissa uudelleen.
Hän ei itse loukkaantunut tilanteessa fyysisesti ja ensihoitajat tarkistivat hänen kuntonsa jo paikan päällä.
Kriisin kohtaama, oli sitten uhri tai auttaja, kaipaa tukea traagisen tapahtuman jälkeen.
-Voinnistani kysyttiin, mutta en kyennyt todellista tilannettani ilmaisemaan adrenaliinipiikin takia.
Eikä hänenkään osaltaan tilanne ollut millään muotoa ohi.

-Koska olin ensimmäisenä palopaikalla, oli jo seuraavana päivänä vuorossa käynti Lahden poliisilaitoksella. Minun piti antaa todistajanlausunto, ja ihme kyllä kykenin kertomaan tapahtumista kronologisesti ja seikkaperäisesti. Mutta sunnuntaina seurasi romahdus. Asukkaiden kohtalo pyöri mielessäni. Yritin saada itselleni kriisiapua, mutta törmäsin vain puhelinvastaajiin. Jälkikäteen löysin omatoimisesti SPR:n kriisipalvelun ja sieltä henkilökohtaisen kriisityöntekijän. Hän on ollut suureksi avuksi.
Ensihoito ja poliisi ovat kiittäneet Edelmania ansiokkaasta toiminnasta.
Palon syttymissyyn tutkinta jatkuu.

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Jukka Nieminen toimi Sysmän kunnan palveluksessa liikuntapaikkojen hoitajana ja kouluisäntänä kaikkiaan 39 vuotta. Viime vuonna mies jäi ansaitulle eläkkeelle.
Kahdeksan vuotta sitten Nieminen perusti Jan-Palvelut -nimisen yrityksen ja pyöritti sen toimintaa työssä ollessaan vapaa-aikana. Nyt eläkepäivinä yrittämisestä on tullut hyvä keino arjen täytteeksi ja myös tehokas tapa oman kunnon hoitamiseksi.
Jukan yrityksen tuotekirjo on laaja: kiinteistöjen huoltotyöt (nurmikon leikkuut, pienet korjauspalvelut, kattojen puhdistukset jne) ja talvisin auraustyöt.

– Kulumassa oleva talvi onkin ollut aurauksen osalta työntäyteinen, lähtöjä on ollut parisenkymmentä ja yksi lenkki kestää lumentulosta riippuen 4 – 6 tuntia.
Niemisen yritystoiminta on miehen omien sanojen mukaan kuitenkin mittakaavaltaan pientä ja asiakaspiiri on muotoutunut vakioksi vuosien mittaan.

Yksi merkittävä tekijä Niemisen toiminnassa on klapien teko ja myynti. Hän ei pysty toimittamaan puuta jatkuvasti puulla lämmittäviin kiinteistöihin, siihen eivät resurssit riitä.
– Takat, saunat ja kesäisin makkaran paistot. Niistä koostuu minun asiakkaat, joille toimitan klapit mottisäkkiin pakattuna. Pyrin pitämään klapikaupan tässä laajuudessa.
Puutavaran Jukka Nieminen ostaa eri toimijoilta, lähinnä maanviljelijöiltä. Hän ottaa mielellään vastaan vinkkejä koivupuun myyjistä. Puutavara tulee Jukalle 3 metrin mittaisina runkoina, joista hän sirkkelöi 33 sentin mittaisia klapeja. Puutavara vaatii ainakin yhden vuoden kuivumisaikaa – ostat rungot tänä vuona ja myyt klapeina ensi vuonna.

Klapikauppiaan mukaan lämmityspisteet ovat lisääntyneet viime vuosina kiinteistöissä. Puu on hyvä lämmön antaja ja tuli takassa luo kodikkaan ja miellyttävän tunnelman.
– Korona-aika näyttää vaikuttavan positiivisesti klapien menekkiin. Uskon että liiterit alkavat kevään mittaan tyhjentyä ja kesällä, viimeistään syksyllä klapien kysyntä edelleen kasvaa.

Helena Mäkinen

Ennen koronapandemiaa meille jäi surullisen vähän luppoaikaa. Useimmilla oli monta rautaa tulessa, ja multitaskaaminen poltti näppejä. Loppuun palaminen koitui monen kohtaloksi. Nykyiset rajoitukset antavat onneksi edes osalle väestöä mahdollisuuden mökkihoperöityä. Enää ei juosta harrastuksissa, kokouksissa, koulutuksissa, konserteissa ja ravintolatapaamisissa virikkeitä ahmimassa.
Tutkimusten mukaan kaikki luovuus alkaa tylsistymisestä. Mitä kaikkea mielenkiintoista mahtaa syntyä, kun osa väestöstä alkaa ajatella? Patenttihakemuksia ainakin kertyy ruuhkaksi asti. Filosofisten pohdintojen uusi kultakausi on ovella.
Huolta aiheuttavat kuitenkin sekä nuorten että iäkkäiden tylsistymisvalmiudet. Keski-ikäisten ja sitä vanhempien haastava tilanne johtuu lapsuuden kokemuksista. Kun on pienestä pitäen oppinut viemään mennessään, tuomaan tullessaan ja tekemään ollessaan, on pysähtyminen mahdotonta. Monella on vielä lisätaakkana paha tapa käyttää kaikki ylimääräiset joutohetket aivoja stimuloivien käsitöiden parissa, jolloin tylsistyminen estyy.
Myös diginatiivi-ikäpolven kohdalla voidaan puhua pelin menettämisestä, mutta syy on toinen. Ainoastaan kuukausia kestävä maailmanlaajuinen sähkökatkos voisi pelastaa tulevaisuuden toivojen valtaosan, koska jokaisen käteen kiinni kasvanut virikegeneraattori estää omaperäisen ajattelun. On kuitenkin jossain määrin ongelmallista toivoa pitkää sähkökatkoa.
Olisiko mahdollista järjestää etäohjausta niille, jotka ymmärtävät nykyolosuhteiden tarjoaman ainutkertaisen mahdollisuuden ja haluavat sukeltaa luovuuden lähteeseen? Yksinkertaisetkin ohjaustoimet voisivat synnyttää Suomeen todellisen Uutta Luovien Ajatusten Tonavan, jonka virtaus muuttaisi maapalloa uhkaavat kriisit mahdollisuuksiksi.
Koska ohjaustoimista ei ole kukaan vielä ehtinyt tehdä väitöskirjaa ja asiaa on muutenkin tutkittu niukasti, täytyy jokaisen ryhtyä miettimään tylsistymiskeinoja. Alkuun pääsemisessä saattaisi auttaa esimerkiksi jokin epäkiinnostava tiiliskivi. Volter Kilven Alastalon salissa saattaisi siivittää ajattelun lentoon. Jos tämä lääke osoittautuisi liian vahvaksi, kannattaisi kokeilla vaikka vanhojen kotimaisten elokuvien kimaraa.
Prosessin aikana jokaisen olisi tarkkailtava herkeämättä henkistä tilaansa. Jos kävisi niin ikävästi, että Alastalon salin jaarittelu alkaisi yhtäkkiä viedä mukanaan ja hätätilanteita varten saataville varatun verotusoppaankin teksti nostaisi sykettä, olisi lopetettava oitis. Parantumattomia tapauksia ohjauksella ei pystyttäisi auttamaan.