Sirenistä Hartolan sahtimestari

Kyösti Piippo
HARTOLA

Hartolan sahtimestaruuskilpailut pidettiin viime viikonvaihteessa. Paikalle oli tuotu kuusi näytettä. Tulokset:

  1. Hannu Siren, 2. Matti Sundström, 3. Seppo Koskinen.

Kuvassa mestari pälyilee taustalla kunniakirjan takana, vas. Sundströn ja oik. Seppo Koskinen.

Kirppisralli nro 2

Annie Henno
HARTOLA

SilmukkaKoukussa ry järjesti Hartolassa toiset Kirppisrallit tänä kesänä. Helteisenä lauantaina 27.6. oli liikkeellä runsaasti väkeä, joillakin pisteillä kävi yli sata kiertäjää. Myyntipisteitä oli tällä kertaa 18, toisilla pisteillä oli useampia myyjiä.

SilmukkaKoukussa ry organisoi tapahtuman ja jakaa ilmaisia karttoja osallistujille. Tällä kertaa kartat oli sponsoroinut Multavuori Media Ky.

SilmukkaKoukussa ry:n omalla pisteellä toimi SilmukkaCafe, jossa sai istuskella ja rupatella muiden ihmisten kanssa puun varjossa virvokkeita nauttien tai muuten vaan aikaa kulutellen.

Suunnitteilla on järjestää vielä 25.7. ja 5.9. vastaavat tapahtumat.

Päijätsalon hyvinvointipolku

Mika Sankari
SYSMÄ

Yhä laajempi tutkijajoukko on nykyään sitä mieltä, että luonnossa liikkumisella ja siellä oleilulla on lukuisia hyviä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia. Jo 10 minuuttia luonnon äärellä laskee sykettä, hengitystiheyttä, verenpainetta ja vähentää stressihormoneita kaikkina vuodenaikoina. Tunti luonnossa parantaa huomio- ja oppimiskykyä jo hyvin paljon.
Eri selvitysten mukaan luonnossa liikkuu kuin huomaamattaan reippaammin. Usein myös liikutun ajan kesto pitenee, kun luonnon kauneus ja maisemat houkuttelevat jatkamaan. Kuitenkin jo lyhytkin aika luonnossa vaikuttaa terveyteen myönteisesti. Luonnon hyväksi tehtävä vapaaehtoistyö on loistava tapa yhdistää luonnonläheisyys ja uusien sosiaalisten suhteiden solmiminen.
Seitsemällä kymmenestä suomalaisesta on jokin suhde luontoon, kun taas maailmalla tyypillisesti noin joka kolmannella on. Meillä luontoa riittää kaikille jokamiehenoikeuksien kera, kun taas muualta löytyy vaikkapa metsäkylpyä (Etelä-Korea) ja puistoterapiaa (USA) urbaanista arjesta irroittautumista varten.
Päijätsalosta löytyy nyt polku, jonka varrella on 10 kuvallista nuorten työpajassa valmistettua kysymystaulua. Kyseessä on Suomen Ladun Hyvinvointia luonnosta -työryhmän tuottama materiaali, joka johdattelee kulkijaa oman mielensä maisemiin. Päijätsaloa ympäröivä upea ja vaihteleva luonto sekä luonnon äänet tuovat oman mieltä virkistävän lisän polun kulkijalle. Polku toimii elämyksenä kaikenikäisille liikkujille sekä meiltä että muualta kellon ympäri. Sen voi kiertää yksin mietiskellen tai yhdessä kysymysten ääreen hiljentyen. Polulle voi lähteä Sorolantieltä näkötornin parkkipaikalta tai Pyydysniemestä, jonka rannassa voi käydä pulahtamassa. Kannattaa ihailla myös taiteilijan suunnittelemia ja paikallisten asukkaiden ripustamia, kauniit linnunpönttöjä parkkipaikan suunnalla.
-Lämmin kiitos ystävälleni Minna Kainulaiselle, joka valmisti materiaalia meidän kaikkien iloksi. Ja iso kiitos Sysmän kunta ja Tuija Pessa, joka lähti heti toteuttamaan ideaani yhdessä! Jos Päijätsaloon suuntaavia kiinnostaa lisää, voin toki lähteä uudelleenkin ”oppaaksi” ja ohjata muutamia rentoutus- ja läsnäoloharjoituksia matkan varrella, kertoo luokanopettaja ja tunnetaitoihin erikoistunut koulumaailman valmentaja Anuliisa Lahtinen.