Yrittäjyyttä koronan kiristysotteessa – Parturikeskus Eero

Kyösti Piippo
SYSMÄ/HARTOLA

Suomen hallituksen tiukat rajoitustoimet ovat rampauttaneet rajulla kädellä yritystoimintaa myös Sysmässä ja Hartolassa. Matkustus- ja liikkumisrajoitukset koskettavat niin pieniä kuin suurempiakin yrityksiä.
Lähilehti kyseli muutamalta henkilömäärältään pieneltä yritykseltä koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista. Teimme kaikille yrittäjille samat kysymykset
:

  1. Yrityksesi perustamisvuosi
  2. Oliko yrittäjäksi ryhtyminen kohdallasi oikea ratkaisu?
  3. Koronapandemian vaikutukset yritystoimintaasi?
  4. Kuinka merkittävä osuus asiakaskunnastasi muodostuu vapaa-ajan asukkaista? Onko esim. Uudenmaan matkustuskielto näkynyt toiminnassasi?
  5. Mitä koronan jälkeen – jääkö pysyviä seurauksia?

Eero Tannijärvi perusti yrityksensä Hartolaan marraskuussa 1982. Sitä ennen hän työskenteli toisen palveluksessa Helsingissä seitsemän vuotta.
Palkkavuosien jälkeen oman yrityksen perustaminen alkoi tuntua kiinnostavalta ajatukselta ja maaseudulla syntyneenä (Kuhmoinen) Hartola tuntui siihen sopivalta paikkakunnalta. Ratkaisua helpotti vielä se, että vaimo on syntyisin Hartolasta.
Vuosikymmenien jälkeenkin yrittäjäksi ryhtyminen tuntuu Eero Tannijärvestä oikealta ratkaisulta.
– Tällä alalla yrittämisen aloituskynnys ei vaadi järkyttävän isoja panostuksia ja työt sekä touhut olivat tulleet tutuiksi jo toisen palveluksessa.
Korona vaikuttaa merkittävästi yritystoimiin, asiakkaat ovat ottaneet neuvot ja rajoitukset kuuliaisesti käyttöön. Asiakasmäärien liikkuvuus on tosin pientä ja Tannijärvi ottaa heitä vastaan ajanvarausten perusteella muutamana päivänä viikossa.
– Tässä työssä ollaan kuitenkin kahden hengen ryhmänä vaikkakin aika lähellä toisiamme.
Vapaa-ajan asukkaat ovat hyvä lisä yrityksen asiakasmääriin ja heidän tulonsa paikkakunnalle näkyy selvästi. Liikkumiskiellot eivät ole Eeron bisneksissä paljoakaan tuntuneet, sillä tähän aikaan vuodesta mennään oman paikkakunnan väen turvin.
Tannijärvi arvelee, että epidemian jälkeen tilanne on varmaan kaikille ihmisille vähän outo.
– Uskon, että elo ja olo tasaantuu ja hiuksethan vaativat huoltoa ja hoitoa vielä epidemian jälkeenkin. Elämä on ”hiuskarvan varassa” niinkuin ennenkin!
Yrittäjä sanoo huomanneensa, että tällainen poikkeustilanne tuntuu yhdistävän ja vahvistavan meitä suomalaisia ryhmänä.

Lue lisää eri yrittäjien kuulumisia koronan kiristyksessä Lähilehdestä (vko 16, 16.4.2020).

Korona-arkea Nesteellä

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Nesteen kesäpoeka Vili on tullut monille tutuksi raikkaista some -kirjoituksistaan. Hän vastailikin Jussi Hildénin ja Rebsu Nurmisen puolesta Lähilehden koronakyselyyn. Varsin lennokasta on teksti tässäkin yhteydessä, mutta epidemiaa koskevat asiat tulivat täysin selviksi.

Vilin mukaan hänen isänsä Jussi ja yhtiökumppaninsa Rebsu ostivat vuonna 1993 huoltoaseman. Pienestä myymälästä ja huoltotilasta alkanut homma on levinnyt koko talon kattavaksi palveluasemaksi, jossa huolletaan autojen lisäksi myös ihmisiä.
Oliko yrityksen perustaminen oikea ratkaisu, sitä Vili miettii varsin syvällisesti.
– Oli se oikea ratkaisu. Jokainenhan voi nähdä, ettei tämä yritys ole mikään yritys, vaan tunteella ja taidolla tehty elämäntyö. Vähän niinkuin Juhlamokka!
Koronan jälkeen yrityksen myynti on pudonnut puoleen normaalista. Vilin mukaan on sen verran hiljaista, että hän toivoo pääsevänsä kahvion lattian moppaukseen.
Nesteen asiakaskunnasta puolet on vapaa-ajan asukkaita ja toinen puoli aboriginaaleja sysmäläisiä.
– Aika usein olen joutunut puhumaan stadia, muutaman kerran huastamaan savvoo ja kerran juttelin erään sveitsiläisen kanssa aitoa siansaksaa.
Vili näkee huoltoaseman myymälän ikkunasta mainiosti Sysmäntien liikenteen. Normaalisti, etenkin viikonloppuisin, liikennettä etelän suunnalta riittää, mutta nyt saa kesäpoika tuijotella tyhjää maisemaa. Liikennekielto vaikuttaa selkeästi myyntiin.
Tulevaisuus saa suuren ajattelijan kurtistamaan otsaansa.
– Toisinaan pelkään, ettei maailma epidemian jälkeen ole enää samanlainen. Toisinaan toivon sitä. Eli pelkään pahinta, toivon parasta.
Kesäpoeka toteaa henkilökunnan joutuvan olemaan tiskin takana ihmisten kanssa tekemisissä ja pahinta olisi, jos joku tai jotkut sairastuisivat töissä.
– Itse olen pyrkinyt toteuttamaan kaikki mahdolliset keinot tartunnan ehkäisemiseksi. Pyrin olemaan tässä tiskillä mahdollisimman etäinen kaikille asiakkaille, välttelen katsekontaktia ja puhun vain tarvittavan!

(Kesäpoeka on Nesteen fiktiivinen somehahmo, jolla saattaa olla yhtymäkohtia todellisiin henkilöihin. Haastattelun yritystä koskevat tiedot ovat paikkansa pitäviä)

Kuvassa: Kesäpoeka Vili änkesi samaan kuvaan Jussin ja Rebsun kanssa.