Mika Sankari
HARTOLA
Hartolan yhtenäiskoulun rehtoriksi valittu kasvatustieteiden maisteri Tiina Kotila-Paaso aloittaa virassaan 1. elokuuta.
Hei Tiina, tervetuloa haastatteluun. Kertoisitko taustastasi?
–Kysyttäessä vastaan aina olevani Lapin tyttö. Vietin nuoruuteni Rovaniemellä Muurolan kylässä. Kesät talvet leikittiin ja pelattiin ulkona iltamyöhään. Meitä oli vanhemmat ja kolme virkeää tyttölasta, joista olen keskimmäinen. Kylässä oli kaikki tarpeellinen eli kaupat, koulut, kappeli, kirjasto, pankki ja posti. Koulut ala-asteelta lukioon asti sai käydä kotikylällä, joten siellä oli turvallista kasvaa.
Sen jälkeen maailmalle?
–Teininä kaipasin kaupungin sykettä. Musiikkiharrastukset alkoivat Rovaniemellä ja Lapin yliopistosta löytyi jatko-opiskelupaikka kasvatustieteiden parissa. Opiskelin myös hallintotieteitä ja psykologiaa. Opintojen loppuvaiheessa pätevöidyin opettajaksi. Kaupungin sykkeestä löytyi mukava lapinmies, josta tulikin kelpo aviomies.
Vaiheesi työelämässä?
–Valmistumisen jälkeen oli hirveä hinku löytää koulutusta vastaavaa työtä. 90-luvun lama-aika tuntui Lapissakin, joten töitä oli etsittävä mm. Hesarin sivuilta. Ensimmäinen työpaikka löytyi nykyiseltä Itä-Hämeen opistolta kasvatusaineiden opettajana. Arvelin, että kyllä siellä vuoden päivät voi asua, hankkia työkokemusta ja palata sitten Lappiin. Nyt on mennyt 23 vuotta Itä-Hämeessä! Kymmenen vuotta vierähti opistolla ja siinä ruuhkavuosien ohessa opiskelin luokanopettajaksi. Yhteisöllinen opistotyö oli suuri tuki ja turva. Vuonna 2007 sain luokanopettajan paikan Hartolan kirkonkylän koululta. Olen opiskellut myös musiikin aineenopettajaksi. Rehtori-sivistystoimenjohtajan töitä ja varhaiskasvatuksen johtamista olen päässyt harjoittelemaan pariin otteeseen. Ei tämä tuleva rehtorin tehtävä siten kovin uutta ole. Olen kyllä valinnastani ylpeä.
Mietteitäsi nykykoulusta?
–Koulumaailma on muuttunut paljon oman työurani aikana. Oppilaslähtöisyys ja oppilaan oppimisen henkilökohtaistaminen ovat isoja muutoksia. Oikeastaan ei puhuta enää opetuksesta ja opettamisesta, vaan keskiössä on oppiminen ja oppija itse. Uudet teknologiset oppimisympäristöt ja digitalisaatio tuovat mukanaan merkittäviä muutoksia. Onneksi on jotain pysyvää – huolenpito ja välittäminen. Vanhan ajan yhteisöllisyyttä ja yhteisiin asioihin vaikuttamista opitaan koulussa. Toivon, että Hartolassa riittää oppilaita joka luokka-asteelle ja kuntaan muuttaisi lisää lapsiperheitä.
Pari sanaa perheestäsi?
–Mies muutti perässä ja sai töitä metsäalalta. Lapset syntyivät vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja talokin rakennettiin. Hämäläistä minusta ei ole tullut. Olen opetellut ajattelemaan ennen kuin puhun ja silloinkin puhumaan hitaasti ja vain vähän ja asiaa, mutta se on ollut vaikeaa. Lapin murre ei ole kadonnut, sillä juuret ovat syvällä sydämessä. Ilahduttavaa on huomata, että lappilaisuus on veressä myös tyttärellä, joka opiskelee äitinsä jalanjäljissä luokanopettajaksi Rovaniemellä.
Elämäsi kohokohdat?
–Kesäkuut vuosina -99 ja -02. Tuolloin syntyivät lapset Mirjam ja Martti. Kovin olivat odotettuja ja toivottuja lapsia. He ovat edelleen joka päivä elämäni tärkeimmät kohokohdat.
Mitä harrastat?
–Musiikki vie leijonanosan vapaa-ajastani. Harrastan kuorolaulua useammassa kuorossa, yksinlaulua, torvensoittoa, ukulelea ja mitä milloinkin. Kansalaisopiston jumpat ovat myös mieluisia. Mielelläni kävelen, hölkkään ja hiihdän, jos vain Luoja välillä lunta suo. Kaikenlainen kuntoilu on aina hyväksi! Sitä paitsi vaatehuoneessa odottaa aina jotkut kesän ”tavoitevaatteet”, joihin vaaditaan kevään ihmettä – eli tiukkaa kuntoilua ja dieettiä! Luonnossa liikkuminen marjastaen ja puita halaillen rentouttaa myös kummasti.
