Omatoimikirjasto

Helena Mäkinen
HARTOLA

Kirjastonjohtaja Katja Komonen kertoi, että toukokuussa avattu omatoimikirjasto toimii hienosti. Aukioloajat ovat lisääntyneet huomattavasti: kirjasto avautuu joka päivä aamukuudelta ja sulkeutuu iltakymmeneltä. Nopea tarkistus osoitti, että kirjaston kävijämäärä on lisääntynyt. Jatka lukemista ”Omatoimikirjasto”

Ulkopingistä

Kyösti Piippo
SYSMÄ

Sysmän Yhtenäiskoulun pihalla näkyy tätä nykyä vinhasti liikkuvia koululaisia; kädet heiluvat tuulimyllyn siipien tapaan ulos sijoitetun pingispöydän molemmissa päissä ja osa juoksee pitkin pihaa pomppivien pallojen perässä. Jatka lukemista ”Ulkopingistä”

Vuoden Yrittäjät 2018

Sysmän Ikkuna ja Ovi Oy

Helena Mäkinen
SYSMÄ

Sysmän vuoden 2018 yrittäjiksi valitut Hannu ja Matti Sireni yllätettiin 28.6. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Järvinen oli ottanut yhteyttä ja ilmoittanut tulevansa jonkin elinvoimatyöhön liittyvän kysymyksen kanssa käymään tehtaalla.
Paikalle ilmaantui vähän isompi delegaatio: onnittelemaan tulivat myös kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Veikko Kotolahti ja Sysmän yrittäjien puheenjohtaja Mia Kärkkäinen. Matti Sireni oli parhaillaan neuvottelussa, mutta sieltä vapauduttuaan hänkin liittyi joukkoon.

Redox Oy

Helena Mäkinen
HARTOLA

Redox Oy:n toimitusjohtaja Leena Peltonen sai sähköpostia Päijät-Hämeen Yrittäjien toimistolta heinäkuun lopulla ja mietti, onko posti tullut oikeaan osoitteeseen. Mitä kummaa, miten niin Vuoden Yrittäjä?
– Piti lukea monta kertaa, ennen kuin tajusin, että posti oli minulle tarkoitettu. Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Joronen soitti seuraavana päivänä, että sähköposti pääsi vähän karkaamaan käsistä. Olin kovasti yllättynyt. Ilolla olen tämän vastaanottanut!