Lapsuusmuistoja Onkiniemellä

Sysmän Kirjakyläyhdistys ry:n kirjoituskilpailusta 3. palkinnon sai Tuula Laitinen oheisella kirjoituksella.

Vietin lapsuusaikani pienellä maatilalla. Vanhempieni tehdessä töitään, mummoni, joka olisi nyt 135-vuotias, huolehti minusta vanhempieni tehdessä maatilan töitä.Työn opastus tuli luonnostaan seuratessa vanhempieni ja mummoni työskentelyä. Mummo asui samassa taloudessa, kuten tuohon aikaan oli tapana. Muistan kirkasväriset räsymatot leveälankkuisilla puulattioilla, kukikkaat ikkunaverhot, palsameita, värinokkosia, ja pelakuita ikkunalaudoilla. Jatka lukemista ”Lapsuusmuistoja Onkiniemellä”

Vuoden lainaaja

Lainan päivänä 8.2. kukitettiin taas Sysmän kirjaston vuoden lainaaja. Vuoden teemana on ”Lukemalla kasvaa”. Niin kasvavat aikuiset kuin myös lapset. Raati valitsi vuoden lainaajiksi Hovion perheen, jonka kirjaston käyttö on pitkäaikaista ja monipuolista. Kunniakirjan lunastivat äiti Eija ja poika Hannes. Lämpimät Onnittelut Lähilehdestä!