Olenius Koitissa

Helena Mäkinen
HARTOLA

Koitin kuppilalle kerääntyi asukkaita juttutuokioon kunnanjohtaja Merja Oleniuksen kanssa. Kari Nurminen ja Risto Lähde viettivät ruokataukoa, iltapäivällä odottivat vielä metsätyöt.

Kymmenisen kyläläistä kyseli asioita, teiden kunto oli eniten mielen päällä. Mikä on kunnan rooli tieasioissa? Olenius kertoi, että ELY-keskuksesta löytyy kyllä niitä, jotka hoitavat asioita – mutta vastuuhenkilöä sieltä ei tavoita. Varsinkin Lepsalantie oli läsnä olijoiden mielestä pikaisen kunnostuksen tarpeessa. Jatka lukemista ”Olenius Koitissa”

Itätuuli-romaani ilmestyi

Kyösti Piippo
Sysmä

Sysmäläisen Heikki Rekolan toinen romaani ”Itätuuli” ilmestyi viikko sitten painomusteentuoksuisena kaikkien luettavaksi. Vuonna 2008 ilmestyi hänen ensimmäinen romaaninsa ”Alppitähti ja suopursu”.

Heikki Rekola sanoo halunneensa kantaa oman panoksensa uuden kirjan muodossa Suomen 100 -vuotisjuhlaan. ”Itätuuli” perustuu sotilaalliselta osaltaan Rekolan isän sotakokemuksiin ja hänen kertomansa ja muistiinpanonsa ovat olleet Heikin kirjan innoittajina. Jatka lukemista ”Itätuuli-romaani ilmestyi”